Siirry suoraan sisältöön

Erto sopuun neljällä alalla, kahdella alalla neuvottelutilanne hyvin vaikea 

Toimihenkilöliitto Erton neuvottelemista valtakunnallisista työehtosopimuksista hyväksyttiin tänään neljä. Taloushallintoalan, optikoiden sekä huolinta-alan ja autoliikennealojen työehtosopimukset on nyt hyväksytty sekä työnantajaosapuolen että Erton hallinnoissa. 

Mies Erto-liivi päällään

”Ertolla on edelleen käynnissä valtakunnalliset sosiaalialan järjestöjen ja henkilöstövuokrausalan työehtosopimusten neuvottelut. Näiden kummankin osalta neuvottelut näyttävät todella vaikeilta eikä työtaisteluilta tultane ikävä kyllä välttymään”, toteaa Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen

Erto on poikkeuksellinen ammattiliitto, koska se hyväksyttää työehtosopimusneuvotteluiden tulokset jäsenillään. Viimeisen reilun viikon aikana järjestettiinkin neljä jäsenäänestystä eli kaikille nyt sinettinsä saaneille sopimusaloille. 

”Jäsendemokratia on meillä yksi toimintamme tärkeimmistä asioista. Olemme aidosti sitoutuneet toimimaan jäsentemme tahdon mukaisesti. Nyt sovittujen neljän sopimuksen hyväksymiseen saatiin jäseniltä vähimmillään 96 prosentin ja enimmillään 99,6 prosentin kannatus”, kertoo Aaltonen. 

Aaltonen on neuvottelutuloksiin kokonaisuutena jäsenten lailla tyytyväinen. Paljon julkisuudessakin esillä ollut teknologiateollisuuden sopimusten määrittelemä yleinen linja toteutuu myös Erton sopimuksissa. 

”Outoa tälläkin kierroksella on ollut neuvottelujen joustamattomuus. Teemme sopimuksia mukamas alakohtaisiin tarpeisiin, mutta käytännössä vientialoilta tuli tälläkin kertaa nykytyömarkkinoille liian kankeat raamit. Loogista olisi tehdä ratkaisut alakohtaisiin tarpeisiin, eikä hirttäytyä jonkin alan linjauksiin”, sanoo Aaltonen. 

Tyytyväisiä Ertossa voidaan olla siitä, että useisiin sopimuksiin saatiin parannuksia perhevapaiden osalta. Myös huolinta-alalle neuvoteltu työsuojeluvaltuutetun korvaus on kauan toivottu parannus. Optikoiden puolella loppiaisen saaminen palkalliseksi vapaaksi on niin ikään paljon odotettu parannus työehtoihin. 

Katso tarkemmat tiedotteet ja keskeiset sisällöt eri alojen työehtosopimuksista: 

Lisätiedot: 

Puheenjohtaja Juri Aaltonen, p. 040 553 8536

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin