Siirry suoraan sisältöön

Optikoiden työehtosopimus 2025–2028 on hyväksytty

Erton hallitus on tänään 11.4.2025 hyväksynyt 2.4.2025 saavutetun neuvottelutuloksen optikoiden valtakunnalliseksi työehtosopimukseksi vuosille 2025–2028.

Silmälasipäinen mies kirjan kanssa.

Toimihenkilöliitto Erto ja Suomen Optometrian Ammattilaiset ry järjestivät jäsenäänestyksen 2.4.2025 syntyneestä neuvottelutuloksesta. Kyselyyn vastasi 310 jäsentä. Jäsenäänestyksessä neuvottelutulos sai käytännössä 96,1 prosenttisen hyväksynnän. 80,6 prosenttia jäsenistä sanoo hyväksyvänsä neuvottelutuloksen, ja 15,5 prosenttia on sitä mieltä, että asian ratkaiseminen on Erton tehtävä. 

”Neuvotteluihin lähdettiin haastavissa olosuhteissa työmarkkinoiden ollessa myllerryksessä. Työntekijöiden ostovoima on heikentynyt ja maailmantilanne on huolestuttava. Samalla työlainsäädäntöön on tulossa työntekijöiden oikeuksia heikentäviä muutoksia ja optisen alan omista kyselyistä ilmenee, että alalla jaksaminen on koetuksella. Neuvotteluja käytiin rakentavassa hengessä, mutta työnantajapuoli ei suostunut keskustelemaan esimerkiksi tulevista lakimuutoksista ja nykytilan säilyttämisestä työehtosopimuskirjausten avulla. Toimme neuvotteluissa jälleen vahvasti esille optikoiden jaksamisen ja työhyvinvoinnin ja saimme työnantajapuolen myös ymmärtämään huolemme. Emme halunneet tyytyä sopimaan pelkistä palkankorotuksista yleisen linjan mukaan, vaan halusimme kehittää työehtosopimusta pitkällä tähtäimellä. Onnistuimme saamaan loppiaisen takaisin työehtosopimukseen ja sovimme myös työryhmästä, jonka tavoitteena on selvittää tarkemmin vapaapäivämääräyksiä ja työaikakysymyksiä jaksamisen näkökulmasta”, sanoo Erton juristi Anne Kaattari

Sopimuksen sisältö 

Sopimuskausi

1.4.2025–31.3.2028. Työehtosopimus on irtisanottavissa päättymään 31.3.2027.

Palkankorotukset

Henkilökohtaisia kuukausi- ja tuntipalkkoja kiinteine lisineen korotetaan 1.8.2025 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 2,0 prosentilla. Lisäksi palkkoja korotetaan 1.8.2025 lukien 0,4 prosentin suuruisella paikallisella erällä. Vähimmäispalkkoja ja työehtosopimuksessa sovittuja lisiä korotetaan 1.8.2025 lukien 2,4 prosentilla.

Henkilökohtaisia kuukausi- ja tuntipalkkoja kiinteine lisineen korotetaan 1.7.2026 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 2,1 prosentilla. Lisäksi palkkoja korotetaan 1.7.2026 lukien 0,6 prosentin suuruisella paikallisella erällä. Vähimmäispalkkoja ja työehtosopimuksessa sovittuja lisiä korotetaan 1.7.2026 lukien 2,7 prosentilla.

Henkilökohtaisia kuukausi- ja tuntipalkkoja kiinteine lisineen korotetaan 1.7.2027 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 2,0 prosentilla. Lisäksi palkkoja korotetaan 1.7.2027 lukien 0,4 prosentin suuruisella paikallisella erällä. Vähimmäispalkkoja korotetaan 1.7.2027 2,3 prosentilla ja työehtosopimuksessa sovittuja lisiä korotetaan 1.7.2027 lukien 2,4 prosentilla.

Luottamusmies- ja työsuojeluvaltuutetun korvauksia korotetaan joka vuosi samana ajankohtana ja samalla korotuksella kuin työehtosopimuksen lisiä korotetaan.

Työaika

Jos työaika järjestetään usean viikon jaksossa, ei viikoittainen työaika saa ylittää 45 tuntia viikossa. Aiemmin enimmäismäärä oli 48 tuntia viikossa. Edelleen voi sopia paikallisesti viikoittaisen työajan enimmäismäärästä 48 tuntiin, mutta sopiminen edellyttää aina kahden osapuolen suostumusta.

Optisella alalla solmitaan paljon osa-aikaisia työsopimuksia ja usein työntekijän aloitteesta tai pyynnöstä. Tekemiemme kyselyiden perusteella työntekijälle on kuitenkin osa-aikaisuus usein aiheuttanut pettymyksiä, kun työaika ei olekaan vastannut sitä mitä oli sitä pyytäessä ajatellut. Nyt työehtosopimukseen lisättiin selventävä kirjaus siitä, että työntekijän ja työnantajan pitää ennen osa-aikaisuuteen siirtymistä keskustella siitä, miten osa-aikaisuus toteutetaan, eli lyhennetäänkö päivittäistä työaikaa vai työpäivien lukumäärää osa-aikaisuuden suhteessa.

Työvuoroluettelo

Työehtosopimukseen lisättiin nyt kirjaus työvuoroluettelon sitovuudesta ja siitä, että työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työaikalaista ilmenevillä perusteilla.  

Arkipyhäviikon työajan lyhennys

Työehtosopimuksen listaan työaikaa lyhentävistä arkipyhistä lisättiin tällä kierroksella loppiainen. Tämä tarkoittaa esim. kokoaikaiselle työntekijälle yhtä ylimääräistä palkallista vapaapäivää vuodessa silloin kun loppiainen sijoittuu maanantaista perjantaihin. Lisäksi työehtosopimusneuvotteluissa sovimme tarkentavan tulkinnan tähän työehtosopimuskohtaan siitä, että vain työehtosopimuksessa mainitut arkipyhät lyhentävät työaikaa. Työpaikalla saa toki aina sopia asiasta paremmin.

Päivittäiset lepoajat

Työehtosopimukseen sovittiin pieni parannus päivittäisiin lepoaikoihin ja jatkossa tasan kuuden tunnin työpäivä oikeuttaa kahteen kahvitaukoon. Aiemmin tasan kuuden tunnin työpäivään kuului vain yksi kahvitauko. Tämä muutos astuu voimaan seuraavasta työvuoroluettelosta alkaen. Päivittäiset lepoajat ovat tärkeä osa jaksamista ja työhyvinvointia. Mikäli taukojen pitäminen ei onnistu, niin kannattaa olla joko luottamusmieheen tai liittoon yhteydessä.

Työajan enimmäismäärä

Työnantajalla on velvollisuus seurata työajan enimmäismäärää, ja tähän seurantaan lasketaan mukaan kaikki työntekijän tekemät työtunnit, olivat ne sitten säännöllistä työaikaa, lisätyötä tai ylityötä jne. Työajan enimmäismäärän seuranta ei ole sama asia kuin työajan tasoittumissuunnitelma. Optikoiden työehtosopimuksessa ei aiemmin ole ollut tästä mitään kirjausta ja tällä neuvottelukierroksella sovimme, että työajan enimmäismäärän tarkastelujakso on 6 kuukautta. Tarkastelujaksoa voidaan paikallisesti sopien pidentää 12 kuukauteen.

Työryhmät

Erto ja Kaupan liitto sopivat työehtosopimusneuvotteluissa myös kahdesta työryhmästä. Ensimmäisen työryhmän tarkoituksena on selvittää palkkausjärjestelmää ja tarkastella erityisesti työn vaativuuselementtejä ja palkanosia. Palkkausjärjestelmätyöryhmä keskittyy erityisesti selvittämään miten tuleva asetusmuutos vaikuttaa työn vaativuuteen.

Toinen työryhmä keskittyy työehtosopimuksen työaika- ja vapaapäivämääräyksiin. Työaikatyöryhmän tavoitteena on kehittää yhteistyössä työehtosopimusmääräyksiä, jotka huomioivat ja yhteensovittavat työnantajan liiketoiminnallisia tarpeita sekä työhyvinvointia ja työssäjaksamista koskevia näkökulmia. 


Allekirjoituspöytäkirja ja uusittu työehtosopimus julkaistaan Erton nettisivujen optikoiden työehtosopimuksen omilla sivuilla, kun ne ovat julkaisukelpoisia.

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin