Siirry suoraan sisältöön
Vaaleanpunamekkoinen aasialainen nainen katsoo sivulle päin.

Henkilöstöalalla työskentelevä

Kun liityt Ertoon, liityt samalla omaa ammattialaasi edustavan jäsenyhdistyksen jäseneksi. Jos työskentelet kiinteistöpalvelualalla oma yhdistyksesi on Erityistoimihenkilöt ET ry.

Etry kokoaa yhteen monet pienillä toimialoilla työskentelevät. Pienen ammattikunnan on erityisen tärkeää huolehtia ammatillisesta järjestäytymisestään, jotta alan työehtoja saadaan olennaisesti korjattua. Etryn tärkein tavoite on jokaisen jäsenen saaminen työehtosopimuksen piiriin. Yhdistys rakentaa yhtenäisempää työllisyysturvaa, parempaa jaksamista ja kouluttautumismahdollisuuksia useilla toimialoilla.

liity jäseneksi

Miksi kannattaa liittyä Ertoon ja Etryyn?

1. Olet mukana rakentamassa parempaa työelämää

Haluamme, että kaikki voivat tehdä työtä reiluilla ehdoilla työnteon muodosta riippumatta, on hän sitten palkansaaja tai freelancer, itsensä työllistäjä tai näitä yhtä aikaa. Mielestämme työelämän pitää olla myös tulevaisuudessa sellainen, että siellä kaikki jaksavat tehdä töitä ja siellä on hyvä olla. Näiden asioiden puolesta teemme töitä – joka ikinen päivä. Liittymällä jäseneksemme varmistat, että voimme tehdä työtämme myös jatkossa.

2. Saat vaikuttaa omiin työehtoihisi ja käyttämiisi palveluihin

Erto neuvottelee henkilöstöalan työehtosopimuksen vuokratyöalalle. Työehtosopimuksella sovitaan reilut työn minimiehdot  toimisto-, taloushallinto- ja ICT-alan tehtävissä työskenteleville vuokratoimihenkilöille sekä henkilöstöpalveluyrityksen omassa toimistossa työskenteleville toimihenkilöille. Sopimuksessa määritellään mm. työajat, lomat ja palkkaehdot. Jäsenenämme pääset vaikuttamaan siihen, mitä asioita painotamme työehtosopimusneuvotteluissa. 

Meille jokaisen jäsenen mielipide on tärkeä. Kysymme säännöllisesti jäsentemme kokemuksia ja mielipiteitä palveluistamme ja kehitämme niitä toiveiden mukaisesti.

3. Saat markkinoiden parhaimman oikeusturvan

Työelämän ikävien tapahtumien varalta tarjoamme jäsenillemme parhaimpiin kuuluvan oikeusturvan. Oikeusturvamme on olennaisesti parempi kuin useimmilla ammattijärjestöillä, joilla on pääsääntöisesti sekä jäsenen omavastuu että korvauksen enimmäisraja. Täysturva-jäsentemme oikeusturva kattaa kaikki oikeudenkäyntikulut, myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut, jos juttu hävittäisiin. Täysturva-jäsenenämme et koskaan joudu itse maksamaan mitään, eikä mitään omavastuuta ole.

Starttiturva-jäsenillä on 20 000 euron kulukatto.

Lue lisää oikeusturvasta ›

4. Voit soittaa maksutta lakitiimimme työsuhdeneuvontaan kinkkisissä työsuhdekysymyksissä

Työsuhdeneuvonnasta saat maksutta apua työsuhteeseesi liittyvissä kysymyksissä. Juristimme ja asiantuntijamme antavat puhelimitse tietoja ja neuvoja esimerkiksi palkkaustasi, työaikojasi tai vuosilomiasi koskeviin kysymyksiin. Voit laittaa meille vaikka työsopimuksesi katsottavaksi työsopimuksen tarkistuspalvelun kautta ennen sen allekirjoittamista. Autamme myös esimerkiksi irtisanomistilanteissa ja yt-neuvotteluihin liittyvissä kysymyksissä.

5. Turvaat itsesi työttömyyden varalta

Täysturva- ja Starttiturva-jäsenyydet sisältävät myös jäsenyyden Koko-kassassa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos täytät jäsenyys- ja työssäoloehdot, saat työttömäksi jäädessäsi ansiosidonnaista päivärahaa. Et siis jää pelkän Kelan peruspäivärahan tai työmarkkinatuen varaan.

6. Hyödynnä koulutukset sekä muut palvelut ja edut

Etry järjestää jäsenilleen koulutuksia ja vapaa-ajan tapahtumia, joissa tapaat muita jäseniä yhteisen tekemisen merkeissä. Tutustu kaikkiin Etryn palveluin ja etuihin ›

Erto tarjoaa säännöllisesti erilaisia työelämäkoulutuksia ja paljon muuta. Katso kaikki Erton palvelut ja edut ›

Tietoa liittymisestä

Täytä verkkosivuillamme oleva jäsenhakemus ja odota vahvistusviestiä jäsenyydestäsi. Jäsenyytesi alkaa siitä päivästä, jolloin hakemuksesi saapuu Ertoon.

Jäsenmaksu

Erton jäsenmaksu on jäsenyydestä riippuen joko euromääräinen tai prosentuaalinen summa bruttopalkastasi. 

Kysyttävää?

Jäsenpalvelumme auttaa sinua liittymiseen liittyvissä asioissa numerossa 09 613 231 ma–pe klo 9.30–11.30 ja 12–14 sekä sähköpostitse osoitteessa jasenpalvelu@erto.fi.

 

Salkku

Henkilöstöalan työehtosopimus

Vain jäseniemme tuella voimme säilyttää ja entisestään parantaa nykyisiä työehtoja. Mitä enemmän Ertoon kuuluvia jäseniä työpaikoilla on, sen parempia ehtoja saamme henkilöstöalalle neuvoteltua.