Taloushallinnon ammattilainen: Hanki uusi jäsen ja saat kiitoslahjan!
Aina on hyvä päivä liittyä Taloushallinnon ammattilaiset ry:n jäseneksi! Jokainen uuden jäsenen hankkinut ja hänen hankkimansa uusi jäsen palkitaan lahjakortilla.
Mielenkiintoisia artikkeleita, kolumneja ja blogikirjoituksia työstä, elämästä ja hyvinvoinnista.
Aina on hyvä päivä liittyä Taloushallinnon ammattilaiset ry:n jäseneksi! Jokainen uuden jäsenen hankkinut ja hänen hankkimansa uusi jäsen palkitaan lahjakortilla.
Erto on viime vuodesta alkaen selvitellyt Stean rahoitukseen liittyviä ongelmia hyvässä yhteistyössä työnantajaliitto Hali ry:n kanssa. Lue tärkeimmät linjaukset.
Julkisuudessa paljon esillä ollut 10 prosentin palkankorotustavoite kahdelle vuodelle on paljon, vaan ei liikaa, kirjoittaa Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.
Optometrian Eettinen Neuvosto (OEN) on julkaissut ensimmäiset kaksi kliinistä ohjetta optometristeille. Ne koskevat kaihia ja anamneesia.
Kun sairausloma pitkittyy, on hyvä tarkastella työntekijän jäljellä olevaa työkykyä tarkemmin. Korvaava työ voi olla toisinaan hyvä vaihtoehto.
Juristi Jade Myllykangas avaa kirjoituksessaan, mitä Erton oikeusturva pitää sisällään ja miten se pärjää ammattiliittojen oikeusturvien vertailussa.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaiseman selvityksen mukaan eläinlääkärimarkkinoiden keskittyminen kahdelle pääomasijoittajavetoiselle ketjulle on johtanut hintojen nousuun. Erton palkkakyselyn mukaan markkinajohtajuus on lisäksi heikentänyt alan palkkakehitystä.
Valtion tukien leikkaaminen iskee järjestökenttään kuin ydinpommi. Erto pelkää Stean tukileikkausten johtavan vuoden 2025 aikana jopa yli 1000 työntekijän vähentämiseen sosiaalialan järjestöissä.
Kokoamme tähän artikkeliin tärkeimmät päivitykset taloushallintoalan työehtosopimusneuvotteluista.
Tapaus eteni Erton oikeusturvan myötä käräjäoikeuteen, jossa vahvistettiin yrityksessä työskentelevien jäsentemme oikeus palkkaan.
Ystea ry:n syyskokous pidetään la 16.11.2024 Tampereella. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet.
Lue Erton lakitiimin juristin Anne Kaattarin kirjoitus aiheesta.
Eri alojen kyselyiden tulokset auttavat meitä tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa sekä palkkasuositusten päivittämisessä.
Itä-suomalainen taksikeskus irtisanoi taksinvälittäjänä toimineen Erton jäsenen työsopimuksen luottamuspulaan vedoten.
Erto osallistui Tampereen yliopiston Työuupumuksen alkulähteillä -tutkimushankkeeseen. jossa todettiin, että Erton jäsenistöllä oli hieman enemmän kokonaistyöuupumusta kuin muilla tutkimukseen osallistuneilla.
Keskusjärjestömme STTK:n aluetoimikuntien jäsenet kaudelle 2025-2026 valitaan nyt syksyllä.
Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.
Onko aiemmin mielenkiintoiselta tuntunut työsi alkanut maistua puulta? Jos kaipaat taukoa työelämästä, sinulla on useita vaihtoehtoja.
Palkanmaksuvelvollisuus on työnantajan tärkein ja olennaisin työsuhteesta johtuva velvollisuus. Välillä työnantaja erinäisistä syistä laiminlyö tätä velvoitettaan. Mitä silloin kannattaa työntekijänä tehdä?
Kaupan liitto ja Toimihenkilöliitto Erto toteuttivat yhteistyössä kyselyn, jolla selvitettiin optikoiden työaikaa, työaikajärjestelyitä sekä työssäjaksamiseen liittyviä asioita.
Työharjoittelussa hyvä asenne on tärkeä.
Tehy, SuPer ja Erto ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen järjestöjen ja Hyvinvointiala Hali ry:n työriitaan yksityisellä terveyspalvelualalla. Tälle viikolle ilmoitetut lakot kuvantamisessa ja laboratoriossa tehtävässä työssä peruuntuvat.
Voit tällä sivulla tutustua terveyspalvelualan työehtosopimuksen ajankohtaiseen neuvottelutilanteeseen.
Valtakunnansovittelija on myöhään perjantai-iltana 7.6.2024 antanut sovintoehdotuksen Tehyn, SuPerin, Erton ja Hyvinvointiala Hali ry:n työriitaan yksityisellä terveyspalvelualalla. Järjestöjen hallinnot käsittelevät ehdotusta.
Tiesitkö, että moni etu työsuhteessa tulee työehtosopimuksesta eikä lainsäädännöstä? Tällaisia etuja ovat esimerkiksi lomaraha, erilaiset lisät, pidempi sairausajan palkka, palkallinen perhevapaa ja arkipyhävapaat.
Ammattijärjestöt Tehy, SuPer ja Erto eli Sote ry antaa uusia lakkovaroituksia.
Tiedote Digmaritille – Pomminvarma hitti - LoimuSpeksi kutsuu yleisön apuun pelastaakseen maailman!
Kannattaa muistaa, että perhevapaalla, sairauslomalla ja opintovapaalla ansaitaan myös lomaa.
Optometrian eurooppalainen järjestö European Council of Optometry and Optics (ECOO) on myöntänyt kansainvälisen akkreditoinnin ammattikorkeakoulu Metropolian optometrian tutkinnolle.
Huolinta-alan yritys käynnisti keväällä 2021 huolintaosastollaan 12 työntekijää koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joiden perusteella irtisanottiin 7 työntekijää. Heidän joukossaan oli kaksi Erton jäsentä, jotka ottivat yhteyttä lakitiimiimme selvittääkseen työnantajan toiminnan lainmukaisuuden.
Ammattijärjestöt Tehy, SuPer ja Erto eli Sote ry on tänään 15.5. antanut kaksi uutta lakkovaroitusta.
Yksityisen terveyspalvelualan henkilöstöä edustavat ammattijärjestöt Tehy, Super ja Erto eli Sote ry on antanut tänään uuden lakkovaroituksen, joka kohdistuu laboratoriossa tehtävään työhön keskiviikkona 29.5.2024 klo 00.01-23.59.
Ammattijärjestöt Tehy, SuPer ja Erto eli Sote ry on antanut lakkovaroituksen Mehiläisen, Terveystalon, Pihlajalinnan ja Synlabin kuvantamisessa tehtävään työhön. Lakko kestää yhden vuorokauden tiistaina 28.5.2024 klo 00.01–23.59 välisenä aikana.
Erityistoimihenkilöt ET ry tukee jäsentensä lomailua majoitus- ja tapahtumatuilla.
Kaikki työnantajaliitot eivät viime neuvottelukierroksella hyväksyneet Erton vaatimusta perhevapaauudistuksen toteuttamisesta työehtosopimuksissa niin että isille myönnettäisiin yhtä pitkä palkallinen vanhempainvapaajakso kuin äideille. Tasa-arvovaltuutettu on nyt ottanut kantaa asiaan ja on samoilla linjoilla Erton kanssa.
Maksuton Kesäduunari-info opastaa touko–elokuussa kesätyöntekijöitä.
Vuosilomalain mukaan työntekijä ja työnantaja voivat sopia, että 18 päivän ylittävä osa lomasta pidetään seuraavalla lomakaudella (2.5.–30.9.) tai sen jälkeen säästövapaana.
Suomen Optometrian Ammattilaiset ry kiittää Suomen hallitusta sen päätöksestä poistaa 1960-luvulta peräisin oleva ammattihenkilöasetuksen 16 pykälä. Päätöksen myötä voidaan vapauttaa resursseja ja saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä silmäterveydessä.
Toimihenkilöliitto Erto kiittää kehysriihen päätöstä laajentaa optometristien toimivaltuuksia. 1960-luvulta peräisin olevan vanhentuneen pykälän kumoamisella silmäterveyden hoitojonot lyhenevät, asiakkaiden kustannukset laskevat, palvelu paranee erityisesti harvaan asutuilla alueilla ja julkinen talous säästää kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.
Ulkomailla työskentelyyn liittyy paljon sosiaaliturvaan ja verotukseen liittyviä asioita, jotka on selvitettävä tapauskohtaisesti. Etätyö ulkomailla edellyttää myös aina työnantajan lupaa.
Jos olet estynyt tekemästä omaa työtäsi toisten työntekijöiden lakon vuoksi, sinulla on oikeus saada palkka enintään seitsemältä päivältä.
Kesäkuukausina ehdotonta ykkössijaa lakitiimimme neuvonnassa pitävät vuosilomaa koskevat kysymykset. Vuosilomalain tulkinta koetaan monesti vaikeaksi erityisesti vuosilomapalkan osalta.
Erton lakkoaloina on aiemmin ilmoitetun mukaisesti taloushallintoala, sosiaalialan järjestöt ja optinen ala.
Kehuttu ja maksuton Mielen päällä -valmennus auttaa, jos tunnet töissäsi liiallista kuormitusta tai stressiä. Valmennus tarjoaa tietoa, keskustelua ja työkaluja omaan mielen hoitamiseen. Tule mukaan!
Vuosilomalain mukaan työnantaja määrää loman ajankohdan kuultuaan työntekijää. Työnantajan oikeutta määrätä loman ajankohta rajaa laissa säädetty lomakauden määritelmä.
Erton lakkoaloiksi 21.–22.3. taloushallinto, sosiaalialan järjestöt ja optinen ala.
Löydät alta vastauksia yleisimpiin kysymyksiin sosiaalialan järjestöjä, taloushallintoalaa ja optikoita koskevaan lakkoon liittyen.
Työmarkkinoille tarvitaan välirauha ja aidot neuvottelut. Työmarkkinoiden rauhattomuuden jatkuessa 85 prosenttia mielipiteensä ilmoittaneista Erton jäsenistä tukisi liiton osallistumista uusiin poliittisiin lakkoihin, ilmenee viime viikolla tehdystä jäsenkyselystä.
Tiesitkö, että sairauspoissaolo voi olla myös osa-aikainen?
Tekoälyn integrointi WordPressiin
Markkinoinnin, luovien alojen ja ICT-alan ammattiyhdistys on nyt nimeltään Digmarit ry
Kahdeksan kymmenestä maan johtavasta asiantuntijasta tukee silmäterveyden asetusmuutosta, joka olisi heti toteutettavissa, purkaisi heti hoitojonoja ja säästäisi kymmeniä miljoonia euroja.
Leo Mustonen on Digmaritin rahastonhoitaja ja yhdistysaktiivi, joka oppi koodaamaan ja teki uransa tietokoneiden ja ohjelmistojen parissa.
Young Lions Finland -kilpailu on tarkoitettu markkinointi- ja viestintäalan nuorille kyvyille tarkoitettu kilpailu.
Erto maksaa jäsenilleen lakkoavustusta lakon aiheuttamasta ansionmenetyksestä siitä riippumatta, onko lakko Erton vai jonkin muun liiton sopimusalallaan toteuttama lakko.
Toimihenkilöliitto Erto on tänään ilmoittanut lakoista 1.-2.2.2024 autoliikennealoille, huolinta-alalle ja sosiaalialan järjestöihin. Lakkoon ilmoitetuilla sopimusaloilla työskentelee noin 12 000 toimihenkilöä.
Löydät alta vastauksia yleisimpiin kysymyksiin sosiaalialan järjestöjä koskevaan lakkoon liittyen.
Björn Ekman teki uransa art directorina ja oli mukana silloisen MaMa ry:n hallituksessa.
Löydät alta vastauksia yleisimpiin kysymyksiin autoliikenne- ja huolinta-alojen lakkoon liittyen.
WordPress pähkinänkuoressa - verkkokoulutus pe 1.3. klo 9–16
Yhdistystoiminta vei mukanaan.
Keskusjärjestöt STTK ja SAK järjestävät to 1.2. klo 12–14 STOP nyt! -mielenosoituksen hallituksen työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia vastaan.
Erton jäsenkyselyyn vastanneista 91 % haluaa Erton osallistuvan mahdolliseen laajaan liittorajat ylittävään, hallituksen linjauksia vastustavaan työtaisteluun.
Avainta ry:n työehtosopimuksen optiovuoden 1.5.2024–30.4.2025 palkankorotuksista saavutettiin neuvottelutulos 21.11.2023.
Sosiaalialan järjestöjen palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023, ja siihen vastasi yli 250 alan ammattilaista. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Erton ja Soan optisen alan palkka- ja työehtokysely toteutettiin lokakuussa 2023. Siihen vastasi 428 alan ammattilaista.
Erton palkkakysely on laajin eläintenhoitoalan palkkakysely. Kysely toteutettiin lokakuussa 2023 ja siihen saatiin 495 vastausta.
Erton ja Digmaritin palkka- ja työehtokysely toteutettiin syksyllä 2023. Tämä kysely on alan kattavin, sillä siihen vastasi 831 ammattilaista. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!
Yleinen palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Henkilöstöalan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Logistiikka-alan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Taloushallintoalan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Terveyspalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Yksityisen sosiaalipalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Toimihenkilöliitto Erto liittyy logistiikan osalta 14.12. järjestettäviin poliittisiin työtaisteluihin reilumman yhteiskunnan puolesta.
Lakitiimimme kasasi yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia liittyen 14.12.2023 työtaisteluun.
Accountor Services Oy:n palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Mikä on Figma?
Mitä haasteita markkinoinnin ammattilaiset kokevat työmarkkinoilla? Entä missä mennään tekoälyn kanssa? Kurkkaa nämä ja paljon muuta Digmarit ry:n työllisyyskatsauksesta.
Silmäterveydessä on helposti saatavissa säästöjä, lyhyempiä hoitojonoja, parempia palveluja ja valinnanvapautta.
Suomessa on vaikeaa yhdistää osa-aikaista yrittäjyyttä ja osa-aikaista työsuhteessa olemista. Yhteiskuntamme pelisääntöjä pitäisikin päivittää.
Ilta pilalla -revyy 2.12.2023 kello 19.00 Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä, Linnanmäki (Tivolikuja 1), Helsinki.
"Jooga on tie kehon kuuntelemisen kautta syvemmälle itseemme." Nyt kaikilla Erton jäsenillä on tilaisuus osallistua kymmeneen etäjoogaharjoitukseen joogaopettaja Anu Karoliinan kanssa! Tänä syksynä joogatunnit ilmestyvät nauhoitteina.
InDesignin kurssilla käydään läpi keskeisimmät työkalut ja tekniikat painotuotetta valmisteltaessa.
Tutkimme vuosittain edustamiemme alojen palkka- ja työehtojen kehitystä ja tasoa kyselytutkimuksilla. Vastaa 31.10. mennessä!
Erton lakitiimille on tullut paljon lomautukseen liittyviä kysymyksiä, joihin juristimme Helena Lievonen kokosi vastauksia.
“Suomesta ollaan luomassa Pohjoismaiden palkansaajavihamielisintä yhteiskuntaa”, sanoo Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.
Tutkimme vuosittain edustamiemme alojen palkka- ja työehtojen kehitystä ja tasoa kyselytutkimuksilla. Katso alasi kyselylinkki ja vastaa 31.10. mennessä!
Erityistoimihenkilöt ET ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 26.11.2023 klo 10.00 Lapland Hotels Oulussa (Kirkkokatu 3, Oulu).
Ystea ry:n syyskokous pidetään la 18.11.2023 Lappeenrannassa. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet.
Molempien työttömyyskassojen eAsioinnit ovat sulautumisen takia poissa käytöstä parin viikon ajan vuodenvaihteessa.
Erton hallitus käsitteli työmarkkinatilannetta 29.9.
Työsuhdeneuvontaamme on tullut runsaasti kysymyksiä muutosneuvotteluista ja lomautuksista. Epävarma työtilanne ja kutsut muutosneuvotteluun aiheuttavat suurta huolta.
Logistiikka on talouden sydän. Ilman sen ammattilaisia Eurooppa pysähtyisi – tavara ei liikkuisi eikä arki toimisi. Euroopan kuljetusalan työntekijöiden yhteisjärjestö ETF on aloittanut 1.10. kampanjan, joka nostaa esille Euroopan logistiikka-alan työskentelyolosuhteita ja ongelmia.
Stea-avustusten käyttö ja siihen liittyvät ehdot ovat herättäneet paljon keskustelua ja huolta sosiaalialan järjestöissä.
Erton työsuhdeneuvonnasta kysytään usein ohjeita tilanteeseen, jossa työnantaja aikoo osa-aikaistaa työntekijän. Lue vinkkimme tilanteeseen.
Hallituksen kaavailemat muutokset työlainsäädäntöön vaarantavat kansallista reiluuden perinnettämme.
Monesti erimielisyystilanteet syntyvät täysin yllättäen eikä niihin ole varauduttu.
Osallistu tutkimukseen hybridin työn tuottavuudesta ja vaikuttaa uudenlaisen työelämän kehittämiseen!
Tänä vuonna haluamme muistaa pyöreitä täyttävää jäsentä maksamalla omavastuun osuuden syyskokoukseen.
Kesällä 2023 Ystea tukee jäseniään kymmenellä eurolla erilaisiin tapahtumiin osallistumisessa.
Digmaritin 50-vuotisjuhlia vietettiin lauantaina 6.5.2023 Tampereen G Live Labissa keväisen kepeissä tunnelmissa.
Parasta työvalmentajan työssä on, kun näkee valmentautujien innon ja hymyn.
Erton muutto uusiin tiloihin oli ponnistus, johon tarvittiin osaamista ja panosta eri puolilta Erton yhteisöä.
Yksityisen sosiaalipalvelualan koko kevään jatkuneissa neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos 8.6.2023.
Yksityisen sosiaalipalvelualan koko kevään jatkuneissa neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos 8.6.2023 ja neuvottelutulos on nyt hyväksytty sopijapuolten hallinnoissa. Tulevat palkankorotukset ovat tiettävästi alan historian suurimmat.
Toimihenkilöliitto Erto ja muut työntekijäliitot ovat yhdessä työnantajaliitto HALI ry:n kanssa saavuttaneet neuvottelutuloksen yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen uudistamisesta.
Optikko Riitta Korhosen ja myyjä Netta Ohtosen tiimityötä Joensuulaisessa optikkoliikkeessä kuvaa sanaton luottamus ja samanlainen huumorintaju.
Luottamusmies Mari Pyykkö: ”Minulle on tärkeää, että kaikkia kohdeltaisiin työelämässä samanarvoisesti.”
Toimihenkilöliitto Erto ja Sote ry ovat antaneet uusia lakkovaroituksia ja julistaneet muita työtaistelutoimia yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos 8.6., jolloin hakusaarto ja keikkailukielto päättyivät välittömästi.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos 8.6. Ilmoitetut lakot peruuntuvat sen jälkeen, kun neuvottelutulos on hyväksytty liittojen hallinnoissa.
Voit tällä sivulla tutustua yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen ajankohtaiseen neuvottelutilanteeseen.
Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa ei tänäänkään saavutettu sovintoa, joten alalle aiemmin ilmoitetut lakot alkavat huomenna 31.5. tietyissä varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun kohteissa sekä torstaina 1.6. tietyissä palveluasumisen kohteissa.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos 8.6., jolloin hakusaarto ja keikkailukielto päättyivät välittömästi.
Mestarin ja aloittelijan ero on, että mestari on epäonnistunut useammin kuin aloittelija on edes yrittänyt. Tässä viisi vinkkiä mokailuun.
Riittävä lepo, säännölliset ruokailut ja työvuorojen yhteinen suunnittelu ovat parhaat lääkkeet, joiden avulla jaksaa tehdä epäsäännöllistä vuorotyötä.
Sote ry eli Erto, SuPer ja Tehy sekä HALI ry ovat päässeet sopuun terveyspalvelualan palkankorotuksista vuodelle 2023.
Erto ja Sote ry ilmoittivat tänään uusista lakoista yksityisen palveluasumisen yksiköihin.
Toimihenkilöliitto Erto on antanut uusia lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakot koskevat 41 varhaiskasvatusalan yritystä ja 21 lastensuojelun yksikköä Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa.
Mikä olisi parempi syy tutustua uuteen tapahtumakalenteriimme kuin legendaariset Erton Kesäpäivät.
Erto on kokenut ison muodonmuutoksen, kun eri palvelukanavamme uudistuivat viime viikolla.
Uusi nimi ja ilme julkaistiin ammattiyhdistyksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi.
Huiput Creative Festival tuo 16.5. Clarion Hotel Helsinkiin luovan suunnittelun mielenkiintoisimmat kansainväliset nimet!
Taloushallinnon ammattilainen: Voit saada hyvitystä kesäajan vapaa-ajan huvituksistasi.
Toimihenkilöliitto Erto on antanut lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Toimihenkilöliitto Erto, SuPer ja Tehy ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon kaikille yksityisen sosiaalipalvelualan työpaikoille. Kielto alkaa 2.5.2023 klo 13.00 ja päättyy 16.5.2023 klo 13.00.
SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen Kesäduunari-info avataan tänään 2. toukokuuta.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina tänään perjantaina 28.4.2023.
Toimihenkilöliitto Erton palkkakyselyn tulosten perusteella pieneläinhoitoalan keskittyminen on johtanut alan ansiotason heikkenemiseen.
Markkinointi- ja viestintäala kuuluu niiden alojen joukkoon, joilla työskentelee ilman työehtosopimusturvaa yli 300 000 palkansaajaa.
Erto on julkaissut yhdessä jäsenyhdistyksensä Erityistoimihenkilöt ET ry:n kanssa uudistetun vähimmäispalkkasuosituksen yksityisille liikunta-aloille.
Toimihenkilöliitto Erto on tänään uusinut yleisen linjan mukaisesti Toimistotyön palkkasuosituksen ajalle 1.5.2023–31.4.2025.
Yleistä runkosopimusta koskeva neuvottelutulos syntyi 4.4.2023 ja osapuolet ovat sen hallinnoissaan hyväksyneet.
Huolinta-alan toimihenkilöitä koskeva uusi työehtosopimus hyväksyttiin 4.4. päättyneessä jäsenäänestyksessä selkein lukemin. Kiitämme kaikkia äänestäneitä.
Huolinta-alan toimihenkilöiden työehtosopimuksesta saavutettiin perjantaina 31.3.2023 neuvottelutulos.
Erto ja työnantajia edustava Kaupan liitto ry ovat hyväksyneet hallinnoissaan Optikoiden työehtosopimuksen 1.4.2023–31.3.2025 väliseksi ajaksi.
Autoliikennealojen toimihenkilöitä koskeva uusi työehtosopimus hyväksyttiin 15.3. päättyneessä jäsenäänestyksessä selkein lukemin. Kiitämme kaikkia äänestäneitä.
Toimihenkilöliitto Erto ja työnantajia edustava Hyvinvointialat HALI ry ovat tänään hyväksyneet neuvottelutuloksen Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimukseksi 1.5.2023 – 30.4.2025 väliseksi ajaksi.
Toimihenkilöliitto Erto ja työnantajia edustava Henkilöstöala HELA ry ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen Henkilöstöalan työehtosopimukseksi 28.2.2025 päättyväksi sopimuskaudeksi.
Toimihenkilöliitto Erto ja Henkilöstöala HELA ry ovat tänään saavuttaneet neuvottelutuloksen henkilöstöalan työehtosopimuksen uudistamiseksi 10.3.2023 lukien.
Toimihenkilöliitto Erto ja Hyvinvointiala HALI ry ovat tänään saavuttaneet neuvottelutuloksen sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen uudistamiseksi 1.5.2023 lukien.
Autoliikennealojen toimihenkilöiden osalta on saatu neuvottelutulos kaksivuotisesta työehtosopimuksesta.
Neuvottelut huolinta-alan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen uudistamiseksi aloitettiin eilen torstaina 2.3. Toimihenkilöliitto Erton ja Palvelualojen työnantajat Palta ry:n välillä.
Autoliikenteen toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen ns. optiovuoden palkankorotusratkaisusta neuvoteltiin eilen torstaina 2.3.2023 Toimihenkilöliitto Erton ja Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT:n välillä.
Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen on asetettu ehdolle tämän kevään eduskuntavaaleissa. Tästä johtuen puheenjohtaja on pääsääntöisesti poissa töistä 13.3.–2.4.2023 välisenä aikana.
Voit tällä sivulla tutustua terveyspalvelualan työehtosopimuksen ajankohtaiseen neuvottelutilanteeseen.
Neuvottelut henkilöstöpalvelualan työehtosopimuksen uusimisesta 28.2.2023 päättyvän sopimuskauden jälkeen alkoivat.
Erityisalojen Toimihenkilöiden Työttömyyskassa ETTK sulautuu Koko-kassaan 1.1.2024. Toimihenkilöliitto Erton jäsenistä valtaosa kuuluu ETTK-kassaan.
Toimihenkilöliitto Erton jäsenet hyväksyivät tänään jäsenäänestyksessä murskaluvuin sopimusratkaisun, joka peruuttaa taloushallintoalan lakot ja saldojen kerryttämiskiellon.
Toimihenkilöliitto Erto, Ammattiliitto Pro ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat hetki sitten saavuttaneet neuvottelutuloksen Taloushallintoalan työehtosopimuksesta.
Taloushallinnon valtakunnallisen työehtosopimuksen neuvottelut etenevät edelleen nihkeästi.
Erton edustajisto valitsi lauantaina 4.2.2023 Juri Aaltosen (OTL) jatkamaan Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtajana kaudelle 2023-2025. Aaltonen on toiminut Erton puheenjohtajana vuodesta 2011.
Toimihenkilöliitto Erto on eilen ja tänään aloittanut Autoliikennealojen toimihenkilöiden ja Huolinnan toimihenkilöiden työehtosopimusten palkankorotusneuvottelut.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet lakosta taloushallintoalalle 10.2.–13.2.2023.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet lakosta taloushallintoalalle 10.2.–13.2.2023.
Luottamusmiesjärjestelmää kannattaa tukea ja kehittää, kirjoittaa Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen puheenvuorossaan.
Erto ja Pro ottavat käyttöön liukumasaldojen kerryttämiskiellon taloushallintoalalle keskiviikosta 25.1. klo 00.01 alkavista työvuoroista alkaen.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet liukumasaldojen kerryttämiskiellosta taloushallintoalan yrityksiin keskiviikosta 25.1.2023 lukien. Liukumakiellon aikana voidaan tehdä ylitöitä, jos niistä maksetaan korotettua ylityöpalkkaa.
Eläintenhoitoalan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Terveyspalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Yksityisen sosiaalipalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Taloushallintoalan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Sosiaalialan järjestöjen palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Markkinoinnin ja luovien alojen palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Henkilöstöpalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Logistiikan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Optisen alan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Katso Erton juristin laatimat vinkit siihen, miten palkankorotuksista keskustelemiseen kannattaa valmistautua ja miten toimia itse neuvottelutilanteessa.
Energiakriisi on näkynyt myös Erton työsuhdeneuvonnassa sähkökatkoihin liittyvinä kysymyksinä.
Taloushallintoalan valtakunnalliset työehtoneuvottelut jatkuivat tänään erittäin kankeasti. Neuvottelut uhkaavat kriisiytyä.
Neuvottelut taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen jatkamisesta alkoivat tänään.
Sote ry:n (SuPer, Tehy ja Erto) ja Avaintyönantajat Avainta ry:n hyväksyivät neuvottelutuloksen 2. joulukuuta.
Uralla voi edetä muuallekin kuin pomon paikalle. Nämä vinkit vievät sinua haluamaasi suuntaan.
Työsopimusta tehdessäsi sinun kannattaa kiinnittää huomiota ainakin muutamiin asioihin. Näin varmistat itsellesi oikeudenmukaiset työsuhteen ehdot.
Taloushallinnon ammattilaisten keskipalkka on edelleen suomalaisen keskipalkan alapuolella. Miten palkkatasa-arvo toteutuu alalla?
Jäsen vei oikeusturvamme avulla irtisanomisasiansa työtuomioistuimeen. Irtisanominen todettiin laittomaksi. Jäsen sai korvaukseksi seitsemän kuukauden palkan.
Tekniikan akateemisten toiminnanjohtaja Jari Jokinen on valittu TP:n hallituksen puheenjohtajaksi kaudelle 2023–2024. Hallituksen varapuheenjohtajiksi 8.12.2022 järjestetty syyskokous nimesi Juri Aaltosen Ertosta ja Petri Vanhalan Paperiliitosta. TP:n puheenjohtaja valitaan vuorotellen eri palkansaajakeskusjärjestöjä edustavista jäsenliitoista. Tehtävä on sivutoiminen.
Irtisanomisaika on aika, joka työntekijän on työskenneltävä sen jälkeen, kun hänet on sanottu irti tai hän on itse eronnut työstään.
Sote ry:n (Super, Tehy ja Erto) ja Avaintyönantajat Avainta ry:n välisiin pitkään jatkuneisiin työehtosopimusneuvotteluihin saatiin ratkaisu, kun osapuolet hyväksyivät neuvottelutuloksen 2. joulukuuta. Neuvottelutuloksen myötä Sote ry liittyy Avainta ry:n ja muiden järjestöjen aiemmin kesäkuussa tekemään Avaintes:n sopimusratkaisuun. Tämän lisäksi Sote ry on neuvotellut omaan sopimusratkaisuunsa sisältyvistä lisämääräyksistä erillisessä Avaintan Sote-tessissä.
Taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen neuvottelut vuoden 2023 palkankorotuksista päättyivät tuloksettomina 11.11.2022.
Edustajistomme päätti 26.11.2022 alentaa jäsenmaksua niin että se on 1,25 % bruttotuloista (enintään 44 ja vähintään 10 euroa kuukaudessa) vuonna 2023.
Sote ry:n ja Avainta ry:n työehtosopimusneuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos.
Työsopimuksen ensisijainen muoto on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Lain mukaan määräaikaiselle työsopimukselle on aina oltava perusteltu syy.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) työehtosopimuksesta saavutettiin 28.11.2022 neuvottelutulos.
AV-alan tuottaja ja kouluttaja Fanny Heinonen on Digmaritin uusin mentori.
Taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen neuvotteluissa ei saavutettu neuvottelutulosta 1.3.2023 toteutettavasta palkankorotuksesta.
Toimihenkilöliitto Erto on tänään esittänyt Palvelutyönantajat Paltalle taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen palkkojen yleiskorotukseksi 1.3.2023 lukien 4,6 prosenttia. Yleiskorotuksen lisäksi Erto esittää 500 euron kertaerää.
Erton muovinen jäsenkortti poistuu käytöstä vuodenvaihteessa. Nykyinen jäsenkortti on voimassa 31.12.2022 asti.
Neuvottelut taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen palkankorotuksista vuodelle 2023 alkoivat keskiviikkona 19.10.2022.
Suomi on liian pieni maa riitelyyn. Menestyksemme edellyttää avointa ja rakentavaa yhteistyötä. Tavoitteena pitää olla koko kansan menestys ja hyvinvointi. Suomessa on työnantajaliittojen ja joidenkin yritysten nopean voitontavoittelun innossa palattu jo unohdettuun vastakkainasettelun aikaan.
Mentori Leo Mustonen uskoo, että hänellä olisi paljon annettavaa yrittäjyydestä kiinnostuneelle. ”Autan vaikkapa valitsemaan oikean yritysmuodon.”
Erto vei käräjäoikeuteen jäsenen irtisanomisasian ja voitti jutun. Jäsen sai kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen, neljän kuukauden irtisanomisajan palkan sekä muita korvauksia ja hyvityksiä.
Työmarkkinat kaipaavat vakautta ja palkansaajat ostovoimaa. Palkansaajien köyhtyminen pitää pysäyttää. Kotimainen kysyntä ja sen mukana työllisyys pitää turvata. Ostovoiman palauttaminen vuoden 2021 tasolle edellyttäisi vuoden 2023 palkankorotuksiksi yli kuutta prosenttia.
Tehyn, Superin ja Erton neuvotteleman Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n työehtosopimuksen neuvottelut ovat takunneet pitkään. Neuvottelujen vauhdittamiseksi järjestöt julistavat YTHS:ää koskevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, joka alkaa tänään 16.8. klo 12.00 ja päättyy 16.9.2022 klo 12.00.
Lomapalkka on yleensä samansuuruinen kuin jos palkallisen loman ajan olisi töissä. Lomapalkan laskentatapa vain vaihtelee työajan ja palkkaustavan mukaan.
Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimusneuvotteluihin saatiin ratkaisu, kun järjestöt hyväksyivät 22. kesäkuuta syntyneen neuvottelutuloksen. Sovitut palkankorotukset ovat yli ns. yleisen linjan ja yli muiden kunta-alan järjestöjen sopiman palkkaraamin ensimmäisen vuoden osalta. Sopimus on kaksivuotinen ja se voidaan tarvittaessa irtisanoa ensimmäisen vuoden jälkeen.
Yksityisen terveyspalvelualan työmarkkinaosapuolet ovat hyväksyneet viime viikolla saavutetun sopimusratkaisun. Työehtosopimuksen sopimuskausi on 1.5.2022–30.4.2024.
Terveyspalvelualan työehtosopimuksessa saavutettiin neuvottelutulos 23.6.2022.
Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksesta on saavutettu neuvottelutulos. Neuvottelutuloksen sisältöä ei avata tai kommentoida julkisesti ennen kuin liittojen hallinnot ovat käsitelleet asiaa. Liittojen hallinnot käsittelevät neuvottelutuloksen ensi viikon aikana.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta on saavutettu neuvottelutulos. Superin, Tehyn ja Erton hallinnot käsittelevät neuvottelutulosta ensi viikolla.
Super, Tehy ja Erto julistavat ylityö- ja vuoronvaihtokiellon yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Se koskee koko sopimusalaa, muun muassa yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelua ja varhaiskasvatusta. Kielto alkaa tiistaina 21.6.2022 klo 12.00. Toimenpiteellä halutaan vauhdittaa neuvotteluja Hyvinvointiala Hali ry:n kanssa, sillä neuvottelut eivät ole edenneet toivotusti. Kielto päättyy perjantaina 1.7.2022 klo 23.59, jonka jälkeen työtaistelutoimia voidaan tarvittaessa jatkaa. Sote ry edustaa selvästi valtaosaa yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijöistä.
Super, Tehy ja Erto eli Sote ry kokoontuu maanantaina ja tiistaina keskustelemaan ja päättämään yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevista työtaistelutoimista. Toteutuessaan toimet koskisivat esimerkiksi yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelua ja varhaiskasvatusta. Toimenpiteitä suunnitellaan vauhdittamaan neuvotteluja Hyvinvointiala Hali ry:n kanssa, sillä neuvottelut eivät ole edenneet toivotusti.
Koska inflaatio on ollut ennustettua suurempi, matala palkankorotustaso on heikentänyt palkkojen ostovoimaa.
Sekä Erton jäsenet että Ystean ja Erton hallitus ovat hyväksyneet Erton ja Hyvinvointiala Hali ry:n sopiman sosiaalialan järjestöjä koskevan työehtosopimuksen neuvottelutuloksen.
Yksinyrittäjä voi rakentaa työyhteisön vaikka yhteistyötilan kautta. Lahtelainen Ruusa Aalto on mukana myös Mothers in Business -työelämäverkostossa, josta löytyy vertaistukea, kehitysmahdollisuuksia ja jopa uusia asiakkaita.
Uusi työnhakumalli tuli voimaan 2.5.2022 lakiuudistuksella. Malli toi muutoksia työttömän työnhakijan velvollisuuksiin ja oikeuksiin.
Kevytyrittäjyys sopii tilanteisiin, joissa yrittäjyys on kokeiluluonteista tai sivutoimista. Jos yrittäjyys on päätoimista, on syytä harkita toiminimen perustamista.
Monissa työehtosopimuksissa on sovittu palkkojen yleiskorotuksen lisäksi paikallisesta erästä. Mikä on paikallinen erä ja miksi siitä sovitaan?
Hoitajapula on vakava myös yksityisellä hoiva-alalla ja varhaiskasvatuksessa, kertovat ammattiliitot Super, Tehy ja Erto. Liitot selvittivät jäsentensä työhyvinvointia huhti-toukokuussa. Kyselyn mukaan halu vaihtaa alaa on korkea ja jopa kaksi kolmasosaa vastaajista on miettinyt alan vaihtamista kokonaan pois sote-sektorilta tai varhaiskasvatuksesta. Palkankorotukset koetaan tärkeimmäksi alan pito- ja vetovoimatekijäksi.
Erätauko-säätiö on myöntänyt Toimihenkilöliitto Ertolle Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen demokratian vahvistamisesta. Erto osallistui viime vuonna Poikkeusajan dialogit -kokonaisuuteen sekä koulutti omia työntekijöitään dialogien ohjaajiksi.
Työsuhteisen sosiaaliturvasta huolehtii työnantaja. Yrittäjän on vastattava turvastaan aina itse. Mitä itsensä työllistäjän täytyy tietää?
Työsuhdeneuvontaamme on viime aikoina tullut paljon kysymyksiä lomautuksista. Katso alta vastaukset pulmatilanteisiin.
Huolinta-alan jäsenet päättivät 77 % äänienemmistöllä hyväksyä sovittelija Markku Saarikosken torstaina 7.4. tekemän sovintoesityksen. Kaikki alaa uhanneet työtaistelutoimet on peruttu.
Tutustu alla autoliikennealojen toimihenkilöiden työehtosopimuksen keskeiseen sisältöön.
Tutustu huolinta-alan työehtosopimuksen keskeiseen sisältöön.
Erto ja Suomen Optometrian ammattilaiset Soa ry järjestivät jäsenäänestyksen 31.3. syntyneestä neuvottelutuloksesta. Kyselyyn vastasi 419 jäsentä. Jäsenet hyväksyivät tuloksen.
Erton hallitus on 8.4.2022 hyväksynyt Logistiikan toimihenkilöiden autoliikennealoilla työskentelevien jäsenten päätöksen mukaisesti autoliikenteen neuvottelutuloksen.
Huolinta-alaa koskevassa työehtokiistassa on saatu sovintoesitys torstaina 7.4.
Toimihenkilöliitto Erto on tänään 4.4.2022 klo 13 jättänyt Palvelualojen työnantajaliitto Palta ry:lle ja valtakunnansovittelijalle toisen työtaisteluilmoituksen huolinta-alalle. Tänään annetun työtaisteluilmoituksen perusteella pääsiäisen jälkeinen tiistai 19.4. on lakkopäivä. Jo viime viikolla Erto ilmoitti kiirastorstain 14.4. olevan lakkopäivä.
Toimihenkilöliitto Erto on eilen 31.3. saavuttanut neuvottelutuloksen Kaupan liiton kanssa optikoiden työehtosopimuksesta.
Erto ja Palvelualojen työnantajat Palta ry ovat tänään perjantaina vielä yrittäneet löytää ratkaisua huolinta-alan toimihenkilöiden työehtosopimuskiistassa.
Toimihenkilöliitto Erto ry ja Kaupan liitto ovat tänään 30.3.2022 jatkaneet optikoiden työehtosopimusneuvotteluja.
Toimihenkilöliitto Erto on jättänyt keskiviikkona 30.3. klo 13.00 työtaisteluilmoituksen Palvelualojen työnantajat Palta ry:lle ja valtakunnansovittelijalle.
Toimihenkilöliitto Erto ja Autoliikennealojen työnantajaliitto ALT ovat viime perjantain neuvotteluissa saavuttaneet neuvottelutuloksen työehtosopimuksen uudistamiseksi 1.4.2022–31.3.2024 väliseksi ajaksi.
Toimihenkilöliitto Erto ja Palvelutyönantajat Palta ovat neuvotelleet huolinta-alan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen uudistamisesta helmikuun puolivälistä alkaen. Neuvotteluissa ei ole löydetty ratkaisua.
Henkilöstöpalvelualan työehtosopimusta koskeva neuvottelutulos syntyi perjantaina 11.3.2022 ja osapuolet ovat sen hallinnoissaan hyväksyneet.
Toimihenkilöliitto Erto ja Kaupan liitto neuvottelivat 24.3. optikoiden työehtosopimuksesta.
Henkilöstöpalvelualan työehtosopimusta koskeva neuvottelutulos syntyi perjantaina 11.3.2022 ja osapuolet ovat sen hallinnoissaan hyväksyneet.
Yleistä runkosopimusta koskeva neuvottelutulos syntyi perjantaina 11.3.2022 ja osapuolet ovat sen hallinnoissaan hyväksyneet.
Toimihenkilöliitto Erto ja Kaupan liitto jatkoivat työehtosopimusneuvotteluja 21.3.2022 ja 23.3.2022. Maanantaina kävimme jälleen läpi Erton tavoitteita ja yritimme saada niitä eteenpäin. Keskiviikkona aloitimme keskustelun palkankorotuksista ja sopimuskaudesta. Jouduimme kuitenkin keskeyttämään tämänpäiväiset neuvottelut tuloksettomina.
Mietityttävätkö tekijänoikeutesi ja luovan työsi suojaaminen? Apua löytyy digmaritilaisille mentorointipalveluja tarjoavalta lakimieheltä Arttu Ahavalta.
Toimihenkilöliitto Erton hallitus on päättänyt purkaa liiton yhteistyösopimuksen Teboilin kanssa. Ertolla on ollut Teboilin kanssa sopimus, jolla liiton jäsenet saavat alennusta polttoaineista. Teboil on venäläisen öljy-yhtiö Lukoilin tytäryhtiö.
Kattojärjestömme STTK:n ja koko ay-kentän tavoin myös Toimihenkilöliitto Erto tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Pohdimme parhaillaan, miten huomioimme radikaalisti muuttuneen tilanteen omassa toiminnassamme konkreettisesti.
Toimihenkilöliitto Erton hallitus käsittelee viikonloppuna yhteistyösopimuksen purkamista Teboilin kanssa. Ertolla on ollut Teboilin kanssa sopimus, jolla liiton jäsenet saavat alennusta polttoaineista. Teboil on venäläisen öljy-yhtiö Lukoilin tytäryhtiö.
Eläkkeelle jääminen on iso elämänmuutos, johon liittyy paljon järjesteltävää. Asiaa kannattaa alkaa miettiä mieluiten jo 5–10 vuotta ennen eläkeaikaa.
Taloushallintoalaa koskevassa työehtosopimuksessa ajalle 8.2.2022–30.11.2023 on sovittu vuoden 2022 palkankorotuksista seuraavaa.
Toimihenkilöliitto Erto ry ja Kaupan liitto aloittavat neuvottelut optikoiden työehtosopimuksen uudistamiseksi 1.3.2022. Nykyinen työehtosopimus umpeutuu 31.3.2022. Osapuolten tavoitteena on saada neuvottelutulos maaliskuun aikana.
Sovintoesitys taloushallinnon uudeksi työehtosopimukseksi on hyväksytty Toimihenkilöliitto Erton jäsenäänestyksessä selkein luvuin.
Taloushallintoalan 9.–13.2. lakko peruuntuu ja liukumasaldojen kerryttämiskielto päättyy välittömästi.
Taloushallintoalalla työskentelevät Toimihenkilöliitto Erton jäsenet hylkäsivät tänään 3.2. päättyneessä äänestyksessä sovittelijan 2.2. tekemän esityksen taloushallintoalan uudeksi työehtosopimukseksi. Esityksen hylkäämisen puolesta äänesti 98 % jäsenistä. Ääniä annettiin 1060.
Henkilöstöalan valtakunnalliset työehtosopimusneuvottelut jatkuivat maanantaina 31.1.2022.
Yhteistoimintalain uudistus tuli voimaan 1.1.2022. Mutta mikä muuttui vanhaan nähden? Alla muutamia tärkeimpiä lain uudistuksia.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat tänään taloushallintoalan lakosta, joka alkaa keskiviikkona 9.2. klo 0.01 ja päättyy sunnuntaina 13.2. klo 23.59.
Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet lakosta taloushallintoalalle 9.2.–13.2.2022.
Henkilöstöalan valtakunnalliset työehtosopimusneuvottelut alkoivat 19.1. Neuvottelut jatkuvat maanantaina 31.1. Työehtosopimuksen voimassaolo päättyy 28.2.2022.
Toimihenkilöliitto Erto hyväksyi tänään taloushallintoalalla toimivan Accountor-yhtiön työehtosopimuksen neuvottelutuloksen sekä jäsenäänestyksessä että hallituksessaan. Erto on sitoutunut noudattamaan edunvalvonnassaan jäsenten tahtoa.
Accountorin työehtosopimusneuvotteluissa on syntynyt neuvottelutulos tänään 19.1.2022. Neuvottelutulos on parhaillaan jäsenäänestyksessä arvioitavana. Liukumasaldojen kerryttämiskielto päättyy Accountorissa välittömästi.
Toimihenkilöliitto Erto on laajentanut tänään 17.1. alkaneen liukumasaldojen kerryttämiskiellon 19.1. aamusta lukien myös Accountor-yhtiöihin. Toimenpiteellä tuetaan Erton tavoitteita valtakunnallisen taloushallintoalan työehtosopimuksen neuvotteluissa.
Taloushallintoalan työehtosopimusneuvottelut jatkuivat tänään 13.1. Neuvotteluja jatketaan maanantaina 17.1.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet liukumasaldojen kerryttämiskiellosta taloushallintoalan yrityksiin maanantaista 17.1.2022 lukien. Liukumakiellon aikana voidaan tehdä ylitöitä, jos niistä maksetaan korotettua ylityöpalkkaa.
Alle on koottu muutamia tärkeitä seikkoja, jotka kannattaa huomioida, jos aikoo siirtyä uuden työnantajan palvelukseen.
Mentori kuuntelee, tukee ja haastaa mentoroitavaa etsimään vastauksia työelämää ja uraa koskeviin kysymyksiin, joita tämä ei itse keksi kysyä. Digmaritin jäsenenä pääset mentoroinnissa alkuun tunnin mittaisella, maksuttomalla tapaamisella.
Neuvotteluissa ei edistytty 3.1. lainkaan, mutta sovittiin tapaamisaikoja ensi viikolle. Seuraava neuvottelu pidetään 11.1. Jäsenkyselyssä lähes kaikki olivat tarvittaessa valmiita painostustoimiin. Ne yritetään edelleen välttää.
Toimihenkilöliitto Erto lähetti syksyllä 2021 jäsenilleen palkkakyselyitä, joissa kysyttiin myös etätyön vaikutuksista jaksamiseen sekä työn tuottavuuteen. Kyselyihin vastasi kaikkiaan 2920 henkilöä.
Neuvottelijat tapasivat tiistaina 21.12., mutta neuvotteluissa ei edistytty.
Tässä tehtävässä olet tiiviissä yhteydessä jäseniimme puhelimitse ja sähköpostitse. Lisäksi työsi sisältää sähköisen oppimisympäristön sisältöjen hallinnointia ja tallennusta, jäsenkyselyohjelman hallintaa sekä muita mahdollisia toimistotöitä.
Valtakunnallisen taloushallintoalan työehtosopimuksen neuvotteluja jatkettiin tänään. Neuvottelut etenevät kangerrellen, mutta uusia neuvotteluaikoja sovittiin ensi ja seuraavalle viikolle. Toivomme edelleen, että saavutamme neuvottelutuloksen normaalilla neuvottelumenettelyllä ilman painostustoimia.
Valtakunnallisen taloushallintoalan työehtosopimuksen sopimuskausi päättyi 30.11. Työehtosopimuksen noudattamista jatketaan kuitenkin toistaiseksi. Accountorin sopimus on voimassa 28.2.2022 saakka.
Sairauslomatodistukseen kirjattu työuupumusdiagnoosi aiheuttaa usein päänvaivaa: olenko oikeutettu saamaan sairausloma-ajalta palkkaa vai en?
Teollisuuden palkansaajien hallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen Helsingissä 10.11.2021.
Suomen ja Ruotsin työmarkkinamalleissa on paljon yhteistä, suurimmat erot paikallisessa sopimisessa löytyvät julkiselta sektorilta.
Aloilla, joilla työpäivät ja työajat vaihtelevat, työvuoroluettelo on hyvin tärkeä. Voiko työnantaja muuttaa työvuoroluetteloa kysymättä työntekijältä?
Vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen työpaikalla on hyväksi niin ihmisten kuin yritystenkin hyvinvoinnille. Vahvuuksia on eri lajeja.
Käräjäoikeus totesi jäsenen työsuhteen päättämisen laittomaksi ja tuomitsi työnantajan maksamaan jäsenelle muhkeat korvaukset.
Digmaritin kummikoulu Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnasta kouluttaa luovia moniosaajia, jotka haastavat vanhoja rakenteita.
Kaikilla työpaikoilla voidaan niin halutessa sopia työaikapankin käyttöönotosta. Siitä sopiminen on aina vapaaehtoista.
Joskus sanotaan, ettei liukuvassa työajassa synny ylityötä, vaan työnantajan aloitteestakin tehdyt ylityötunnit ovat saldotunteja. Näin ei kuitenkaan ole.
Mielenterveyssyiden vuoksi myönnetyt työkyvyttömyyseläkkeet ovat olleet viime vuosina hieman laskussa, mutta ne ovat edelleen merkittävä työkyvyttömyyden syy.
Viestiminen ja vuorovaikuttaminen ovat elämän keskeisimpiä taitoja. Työyhteisössä niiden pohjalta syntyy vuoropuhelua, joka vie työtä eteenpäin, työpsykologian tohtori Helena Åhman muistuttaa.
Mitä nollasopimuslaisen tulee tietää muun muassa oikeudestaan sairausajan ja irtisanomisajan palkkaan tai esimerkiksi vuosilomaan?
Mitä tehdä, jos omasta työstä on kadonnut mielekkyys? Turun kaupungin työterveysjohtaja Marjo Sinokki vastaa työmotivaatiota koskeviin kysymyksiin.
Toimihenkilöliitto Erto ry:n ja Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelijat saavuttivat 18.3.2021 neuvottelutuloksen työsuojeluvaltuutetulle maksettavasta korvauksesta. Osapuolet ovat sen hallinnoissaan hyväksyneet.
Välillä lomia voi jäädä pitämättä erinäisistä syistä. Lomien ”hilloamisesta” voi kuitenkin joissain tilanteissa tulla ongelmia.
Jos työntekijä on ollut pitkään poissa työstä, hänelle ei kenties ole kertynyt täyttä vuosilomaa. Hänellä saattaa kuitenkin olla oikeus lisävapaapäiviin.
Jotta postilaatikkoon, verkkopankkiin tai sähköpostiin ilmestyvä palkkakuitti ei olisi suuri mysteeri, kokosimme tärpit sen lukemiseen.
Korona muutti monen tapaa tehdä töitä: etätyöt lisääntyivät ja työmatkat vähenivät. Myös työn tekemiseen liittyvät kulut muuttuivat.
Sosiaalipedagogi Laura Halosen mukaan osaamisidentiteettiin liittyy halu ja kyky kehittää osaamistaan omien kiinnostuksen kohteiden ja tavoitteiden mukaan.
Etätyö on koronakriisin myötä lisääntynyt selvästi ja työmarkkinoilla on yleistymässä uusi termi, etätyökykyinen.
Työnantaja oli antanut jäsenellemme vain määräaikaisia työsopimuksia, mutta Erton juristin yhteydenoton jälkeen työnantaja vahvisti työsuhteen vakituiseksi.
Erto on tänään 24.2. saavuttanut neuvottelutuloksen Kaupan liiton kanssa optikoiden työehtosopimuksesta.
Toimihenkilöliitto Erto ry ja Digmarit ovat uudistanut palkkasuositukset luoville aloille. Erto suosittelee, että henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 2 %:lla 1.2.2021 lukien.
Toimihenkilöliitto Erto ja Erityistoimihenkilöt ET ry ovat uudistanut palkkasuositukset eläintenhoitotyöhön, yksityiselle liikunta-alalle, sekä toimistotyöhön eli toimialoille, joilla ei vielä ole työehtosopimusta.
Erto antaa palkkasuositukset monelle alalle. Miten palkkasuosituksia voi hyödyntää esimerkiksi palkkaneuvotteluissa?
Yhä useampi työnantaja käyttää videohaastatteluja tai -hakemuksia rekrytoinnin tukena. Parhaimmillaan ne helpottavat työnantajaa esikarsinnan tekemisessä.
Rutiinit ovat keino hallita työpäivää ja omaa jaksamista. Lifted Oy:n Jukka Joutsiniemi antaa vinkit siihen, millä rutiineilla pysyt virkeänä.
Kokosimme 20 arjen neuvoa, joita noudattamalla voit parantaa jaksamistasi. Ota keinoja käyttöön yksi kerrallaan ja tee niistä pikkuhiljaa osa arkeasi.
Vuoden 2021 alusta lukien työnantajien on pitänyt seurata ylitöiden enimmäismäärien sijaan työntekijöiden kokonaistyöajan enimmäismäärää. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Palkkojen epätasa-arvossa on kyse siitä, että arvotamme aloja sukupuolittuneesti, syrjimme tiettyjä töitä ja pidämme niitä vähemmän arvokkaina.
Jäsenemme sai laittomasta irtisanomisesta 12 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen, palkkasaatavat sunnuntai- ja ylitöistä sekä odotusajan palkan.
Kilpailukieltosopimuksia solmittiin aiemmin monilla aloilla ilman lainmukaista erityisen painavaa syytä.
Käräjäoikeus tuomitsi työnantajan maksamaan Erton jäsenelle noin 44 000 euroa puuttuvia palkkasaatavia. Työnantaja maksoi myös oikeudenkäyntikulut.
Lifted Oy:n työtapavalmentaja ja toimitusjohtaja Taneli Rantala antaa vinkit siihen, miten etätyö onnistuu ja mieli pysyy virkeänä.
Irtisanomisiin tähtäävät muutosneuvottelut voivat olla kova paikka sellaisiin joutuvalle. Näillä vinkeillä helpotat työarkea neuvottelujen aikana.
Mitä muutosneuvottelut ovat ja miten ne vaikuttavat työntekijöihin? Varmista, ettet anna muutospeikolle valtaa, vaan ymmärrät neuvotteluiden rytmin.
Vapaaehtoinen etätyö antaa vapautta, mutta pakotettu etätyö kasvattaa stressiä entisestään. Yhdessä mietityt etätyön pelisäännöt tukevat työntekijää.
Motivaatio on yksi työelämän tärkeimpiä tunteita. Se pitää meidät keskittyneenä ja antaa energiaa. Väkevin motivaation lähde löytyy jokaisesta itsestään.
Työnantaja joutui maksamaan Erton jäsenelle maksamatta jääneitä palkkoja 16 000 euroa. Jäsenen palkka oli koko hänen työsuhteensa ajan ollut liian pieni.
Käräjäoikeuden mukaan jäsenemme työsuhteen päättäminen oli laiton. Hän sai puolen vuoden palkkaa vastaavan korvauksen ja irtisanomisajan palkkaa vastaavan summan.
Etätyö on lisääntynyt ja samoin on käynyt myös etätyössä tapahtuneille vahingoille. Oman työpaikan vakuutusehdot kannattaa selvittää huolellisesti.
Rohkeutta pohtinut kulttuuritutkija Marja-Liisa Honkasalo kertoo rohkeudesta työyhteisön ominaisuutena.
Työturvallisuuslain mukaan työnantajan pitää rajoittaa työntekijöiden altistuminen kuumuudelle niin vähäiseksi, ettei siitä aiheudu haittaa terveydelle.
Työelämä muuttuu vauhdilla, mutta pelko pois: uusia perustaitoja hankkimalla muutoksesta on helppo edetä kohti seuraavia muutoksia.
Yhteistyön työyhteisö – TYÖ2 -hanke tutki työkaveruutta suomalaisessa työelämässä. Lue tulosten pohjalta muodostetut 10 vinkkiä aktiiviseen työkaveruuteen.
Lomakauden lähestyessä monia mietityttävät esimerkiksi tilanteet, joissa kesälomasijaisia ei palkata ja kesäloma pilkotaan useampaan osaan.
Monilla loma siintää jo edessä ja kukaan tuskin toivoo, että ansaittu hengähdystauko meneekin sairastellessa. Mitä tehdä, jos kuitenkin sairastuu lomalla?
Voiko osittain lomautettu tehdä pidempää työaikaa? Erityisesti ansiosidonnaisen korvauksen kannalta tätä ei kannata tehdä.
Joskus työnantaja voi joutua harkitsemaan joko lomautuksien perumista, siirtämistä, keskeyttämistä tai jatkamista.
Jotta uuden työn aloittaminen sujuisi mutkattomasti, kannattaa kiinnittää huomiota muutamiin tärkeisiin työelämän pelisääntöihin.
Lomaraha on 50 % lomapalkasta ja se kilahtaa valtaosan tilille lomapalkan päälle. Tarkista työehtosopimuksestasi liittyykö lomarahaan jotain erityisehtoja.
Jotta lomaraha voidaan vaihtaa vapaaksi, siitä on täytynyt sopia työehtosopimuksessa. Myös työaikapankista sopiminen mahdollistaa vapaaksi vaihtamisen.
Hyvä työehtosopimus takaa työntekijöille riittävän palkan, vapaa-ajan ja mahdollisuuden jaksaa omassa työssään aina eläkeikään asti.
Työpaikan konfliktien ratkaisu parantaa tuottavuutta ja vapauttaa energiaa. Hyvällä työpaikalla ei vältellä erimielisyyksiä vaan otetaan niistä opiksi.
Työnantajan pitää yrittää työllistää osa-aikaiset työntekijät täyteen työaikaan asti ennen uusien työntekijöiden palkkaamista.
Luottamus pitää työporukan koossa, lisää motivaatiota ja parantaa työpaikan ilmapiiriä. Se syntyy arkisissa kohtaamisissa ja horjuu salailusta.
Työnantajat näkevät paikallisen sopimisen keinona parantaa yritysten kilpailukykyä. Sopiminen on hyvä asia, mutta sopimisen pitää aina olla vapaaehtoista.
Kannustava palaute kertoo arvostuksesta ja rakentava auttaa kehittymään työssä – mutta vain, jos sen suostuu ja osaa ottaa vastaan.
Käräjäoikeus totesi Erton jäsenen irtisanomisen laittomaksi ja työnantaja määrättiin maksamaan työntekijälle korvauksia.
Työsuhdeneuvonnastamme kysytään aika ajoin, voiko työnantaja purkaa työsuhteen koeajan takia.
Liftedin Taneli Rantala kertoo, mitkä ovat tehokkaan työnteon kolme vaihetta, joiden pitäisi näkyä jokaisessa työpäivässä.
Lifted-hyvinvointivalmennuksen Taneli Rantala kertoo, miten työtapojaan kehittämällä voi saavuttaa parempia tuloksia ja nauttia työstään enemmän.
Selkää ei ole tehty istumista varten. Istumatyöläinen voi helpottaa tukirangan urakkaa muutamin konstein.
Myös lyhyissä työsuhteissa on syytä olla selvillä omista oikeuksistaan ja eduistaan. Muista ainakin nämä kolme vinkkiä.
Monia toimistotyöntekijöitä vaivaa hiirikäsi. Lue, miten voit ehkäistä hiirikäden tai miten voit hoitaa sitä.
Valvottaako vauva? Herättävätkö huolet? Näin selviät työpäivästä, kun yöunet jäävät vähiin.
Pieni määrä stressiä on hyväksi, mutta liika tekee toimintakyvyttömäksi. Onneksi stressiä voi lievittää tehokkaasti lyhyessäkin ajassa työpäivän aikana.
Erton jäsen otti meihin yhteyttä, koska hänen työnantajansa kieltäytyi maksamasta hänelle kokemuslisää. Erton juristin yhteydenotto muutti tilanteen.
Vaikka työehtosopimuksissa ei suoraan puhuttaisi työhyvinvoinnista, sovitut pelisäännöt takaavat hyvinvoinnin perustan. Parantamisen varaakin olisi.
Joskus työntekijän ollessa perhevapaalla hänen työtehtävänsä ovat saattaneet muuttua. Onko työntekijällä oikeus palata samaan työhön, josta jäi vapaalle?
Stressi on osa elämää, mutta pitkään jatkuva ylikuormitus altistaa muun muassa masennukselle. Huomaa hälytysmerkit ja katkaise kierre ajoissa.
Ammatikseen työnhakijoita valmentava Susan Calonius kertoo, miten syntyy hyvä työhakemus.
Työnhaussa on alkanut näkyä yhä useammin perinteisen kronologisen ansioluettelon rinnalla osaamispohjainen CV. Mitä eroa on näiden välillä?
Jos työhaastattelu jännittää, huolellinen valmistautuminen auttaa. Aloita lukemalla nämä ohjeet, niin onnistut.
Ertossa hoidetaan vuosittain pari sataa juttua, jossa työnantajalla ja työntekijällä on erimielisyyttä esimerkiksi palkasta tai työsuhteen ehdoista.
Varoituksen saaminen on usein järkytys. Varoituksen saatuasi kannattaa ensin miettiä, onko varoitus mielestäsi aiheellinen ja toimia sen mukaisesti.
Miten kauan kestänyt sairaus voi olla irtisanomisperuste? Entä täytyykö työnantajan tarjota muuta työtä vaihtoehtona irtisanomiselle?
Korkein oikeus päätti, ettei ilman riittävää harkinta-aikaa solmittu työsuhteen päättämissopimus pätenyt.
Moni työpaikka tarjoaa työntekijöilleen hyvinvointipalveluita. Kokosimme neljä erilaista esimerkkiä palveluista, jotka auttavat jaksamaan työssä.
Työelämässä voi törmätä termeihin, kuten mentorointi, coaching ja fasilitointi. Mitä ne tarkoittavat – entä millaista apua niistä voi saada?
Kohteliaisuuksien lausumista voi harjoitella. Anna työtoverillesi kiitosta, joka jää mieleen.
Tarve lyhennettyyn työaikaan lähtee usein työntekijän omasta toiveesta. Esimerkiksi perhetilanne tai omat urahaaveet voivat olla syy vähentää työtunteja.
Ammattiliittosi on paras apu, jos epäilet irtisanomistasi laittomaksi. Oikeusturvan avulla voimme viedä asian viime kädessä tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Mari Pyykkö kokee luottamuksen osoituksena, kun ihmiset lähestyvät häntä asioillaan. Luottamusmiehen tehtävä on kuunnella ja laittaa asiat eteenpäin.
Organisaation henki syntyy jokaisessa työpaikan kohtaamisessa. Meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, miten me kohtaamme toinen toisemme ihmisinä.
Työtodistus on paperi, jolla voi kertoa, minkälaista työtä on tehnyt. Työnantajan ei kuitenkaan tarvitse antaa työtodistusta ilman työntekijän pyyntöä.
Työelämän syrjintä kielletään tasa-arvolaissa ja yhdenvertaisuuslaissa. Sitä paitsi se on keljua käytöstä, joka nakertaa työyhteisöä.
Lähes joka kolmas suomalainen tekee lomallaan työtä jonkin verran joka päivä. Kieltäydy olemasta yksi heistä.
Näiden vinkkien avulla pistät työasiat loman ajaksi pakettiin ja rakennat itsellesi sekä sujuvan lomalle lähdön että stressittömän lomaltapaluun.
Erton jäsenen työnantaja ei suostunut maksamaan hänelle sairausajalta palkkaa. Hän vei lopulta asian käräjäoikeuteen asti Erton oikeusturvan turvin.
Vuokratyö sopii esimerkiksi rutiineja ja pysyvyyttä kaihtavalle työntekijälle, joka omaksuu nopeasti uusia työtehtäviä.
Vuosilomiin liittyen Erton työsuhdeneuvontaan tulee usein kysymyksiä siitä, kuinka monta lauantaita pitää kuulua vuosilomaan.
Paikallinen sopiminen voi olla järkevää niin työnantajalle kuin työntekijällekin. Mistä paikallisessa sopimisessa oikeastaan on kyse?
Jos työnantajasi vaatii kilpailukieltosopimusta, kysy perusteita sille. Älä allekirjoita sopimusta heti, vaan mieti asiaa. Pyydä tarvittaessa liiton apua.
Moni ei tiedä, millaista palkkaa voisi pyytää ja mistä tekijöistä oma palkka koostuu. Muutamalla asialla voit yrittää vaikuttaa omaan palkkatasoosi.
Luottamusmies tai luottamusvaltuutettu on tärkeä osa parempaa työyhteisöä ja työntekijän tuki ja apu silloin, kun sitä tarvitaan.
Hallittu ajankäyttö auttaa jaksamaan ja kasvattaa hyvinvointia omassa työssä. Keskity yhteen asiaan kerrallaan ja tee tärkeimmät asiat ensin.
Jokaista työntekijää on työsuhteen kestosta riippumatta kohdeltava samalla tavalla. Määräaikaisuus tai osa-aikaisuus ei ole syy kieltää työterveyshuoltoa.
Työnantajalla on oltava perusteltu syy tarjota työntekijälle määräaikaista työsopimusta. Myös työntekijä voi haluta pyytää määräaikaisuutta.
Uskallatko järjestää kokouksen, jossa ihmiset ihan oikeasti viihtyvät ja tulostakin syntyy? Ota mallia ammattimaiselta kokousdesignerilta.
Työsuhdeneuvontaan soitti huolestunut Erton jäsen, joka oli vaihtamassa työpaikkaa. Hänellä oli työsopimuksessa kilpailukielto. Sitooko se nyt häntä?
Elämä olisi outoa, jos olisimme samanlaisia. Jos siitä huolimatta suvaitsevaisuus tuntuu haastavalta, pitää rohkeasti mennä erilaisuutta kohti.
Älykäs esimies ottaa ihmisen elämäntilanteen huomioon – ihan jo työn laadun ja tuottavuudenkin kannalta.
Ylityöt ovat normaalin työajan ylittäviä työtunteja. Mitä sitten on lisätyö? Entä kuinka paljon ylitöitä saa tehdä ja miten ne pitäisi korvata?
Liukuva työaika lisää työntekijän vapautta. Mitä siitä sopiessa pitäisi tietää?
Kun kädet tekevät muutakin kuin takovat näppäimistöä, aivot saavat stressiä lievittävän lepohetken. Tässä muutama vinkki, jolla saat aivosolut liikkeelle.
Sosiaalisen median asiantuntijatyötä tekevä Nana Norman irtisanottiin muutosneuvottelujen jälkeen. Irtisanominen kolautti itsetuntoa, mutta myös karaisi.
Mielenterveysongelmat ovat yksi yleisimpiä sairauspoissaolojen syitä: joka toinen kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä elämänsä aikana.
Joustaminen puolin ja toisin kuuluu työsuhteeseen. Välillä kuitenkin kannattaa pysähtyä miettimään omaa jaksamistaan ja joustamistaan.
Työkaveri nimittelee, jättää jatkuvasti vastaamatta puhuteltaessa tai raivoaa työpaikalla. Mitä teen?
Mitä epäasiallinen käytös työpaikalla käytännössä tarkoittaa? Tärkeimpänä mittarina voidaan pitää sitä, miten itse koet tilanteen.
Yrityskauppa tarkoittaa muutoksia – positiivisia ja negatiivisia. Kolme yrityskaupan kokenutta kertoo, miten se vaikutti heihin työntekijöinä.
Yrityskauppa on jännittävä tilanne työntekijälle – onneksi työsopimuslaki turvaa selustan uuden edessä. Ja voi yrityskaupasta seurata jotain hyvääkin!
Kolme vinkkiä siihen, miten säilyttää tolkku työelämässä.
Työasiat kulkeutuvat helposti mielessä vapaa-ajalle ja vievät tilaa palautumiselta. Tässä muutama vinkki, miten jättää huolet työpaikan oven taakse.
Nollatuntisopimuksella työnantaja ja työntekijä sopivat, että työn määrä vaihtelee tiettyjen tuntien välillä. Onko minimin ylittävät työvuorot pakko tehdä?
Nollatuntisopimuksessa työntekijän työtuntien määrä riippuu siitä, paljonko työnantajalla on tarjota töitä. Mitä sopimusta solmittaessa kannattaa tietää?
Vapaa-ajallaan saa tehdä mitä haluaa – vaikka toista työtä! Omalle työnantajalle pitää kuitenkin olla lojaali.
”Voiko työnantaja alentaa palkkaani?” ”Voiko työnantaja muuttaa työntekemispaikkaa?” Tässä esimerkkejä työsuhdeneuvontaan usein tulevista kysymyksistä.
Työehtosopimus varmistaa työntekijälle lakia paremmat edut työelämään.
Työsuhde on loppumaisillaan, mutta monta asiaa on vielä tekemättä. Mitä kaikkea pitää muistaa tehdä?
Liikunta-ala houkuttelee varsinkin nuoria, vaikka alan työehdoissa ja palkkatasossa on toivomisen varaa. Katso vinkkimme liikunta-alan ammattilaisille.
Työsuojeluvaltuutettu on työpaikan sanansaattaja työnantajan ja työntekijöiden välillä.
Kysyimme freelancerilta ja työsuhteessa työskentelevältä suunnittelijalta, mitä haasteita he kohtaavat työhyvinvoinnissaan ja miten he ovat ratkaisseet ne.
Kuunteleminen on taiteenlaji, jota kannattaa harjoitella ja johon kannattaa satsata. Kokeile kuuntelemiseen niin sanottua 30 sekunnin sääntöä.
Jos ei halua lomailla kesällä, voi loman siirtää kokonaan tai osittain talveen. Siirtämisestä on sovittava yhdessä työnantajan kanssa.
Palkallisen kesäloman neuvotteleminen uutena työntekijänä vaatii rohkeutta avata suunsa ja pyytää. Töitä ei jaksa paiskia, jos ei välillä saa huilia.
Uni on ensiarvoisen tärkeää ihmisen hyvinvoinnille. Muut hyvinvointia tukevat toimet ovat kuin tekohengitystä, ellei ihminen nuku riittävästi.
Lomaa ansaitaan yleensä 2,5 tai 2 päivää jokaiselta työssäolokuukaudelta. Määrä riippuu siitä, kuinka pitkään on ollut saman työnantajan palveluksessa.
Nyt on aika valita työpaikallesi luottamusmies, ellei sitä jo ole!
Onko juhannusaatto vapaapäivä? Onko se palkallinen vapaapäivä? Entä kuluttaako juhannusaatto lomapäiviä? Nämä kysymykset nousevat usein esiin.
Digitalisoituminen vaikuttaa työn tekemiseen. Voiko työnantajat muuttaa työnkuvaa tai lisätä työtehtäviä aina tarpeen mukaan ilman työntekijän suostumusta?
Sain lääkäriltä sairauslomaa mutta työnantaja ei suostu maksamaan palkkaa – voiko niin tehdä? Tämä kysymys toistuu vähän väliä Erton työsuhdeneuvonnassa.
Mitä enemmän palautetta saa, sen helpompi sitä on ottaa vastaan. Palautetta kannattaa pyytää ja opetella itsekin antamaan.
Jäsenet kysyvät usein vuosilomien kertymisestä ja pitämisestä erityistilanteissa, kuten perhevapaan, opintovapaan ja lomautuksen aikana. Alla vastaukset.
Artikkeleita ei löytynyt