Olen enenevässä määrin huolissani työelämän kahtiajaosta, jossa kokoaikaisessa, vakituisessa palkkatyössä olevat ihmiset ovat eri asemassa kuin se alati kasvava ihmisjoukko, joka joutuu työskentelemään pakkoyrittäjinä, nollasopimuksilla, pätkätyöttöminä, keikkalaisina ja monella eri työsopimuksella yhtäaikaisesti.
Näistä melko lailla turvattomista työsuhteista pääsy vakituiseen kokoaikatyöhön on usein hankalaa, mutta kaikilla meillä on riski pudota pätkäarkeen. Pätkäarjessa putoaa myös läpi niin monesta turvaverkosta, että turvattomuuden tunteesta tulee arkea.
Tiedän, miten vaikeaa Suomessa on yhdistää osa-aikaista yrittäjyyttä ja osa-aikaista työsuhteessa olemista. Vaikka juuri tälle silppuarkea elävälle ryhmälle lisätulot ovat usein elintärkeitä. Siksi sivutoimisen ja satunnaisen yrittäjän sosiaaliturvaa tulisi päivittää vastaamaan tätä 2020-lukua
Meidän tulisi myös tässä meidän ay-liikkeessä muistaa, että lisääntyvä silppuarki ei ole kenenkään etu.
Ammattiliittojen pitäisi tukea enemmän mikroyrittäjiä
Minulla on todennäköisesti aika mielipiteitä jakava ajatus, ehkä hyvin optimistinenkin, siitä, että Suomi on pienten yritysten maa, ja näissä pienyrittäjissä on tulevaisuus suhteessa asennemuutokseen sopimuskulttuuriamme kohtaan. Isommin yrittäjäkentällä elää hyvin vahvana väärinkäsitys paikallisen sopimisen helppoudesta ja tessittömän elämän autuudesta. Me sopimuksettomilla aloilla tiedämme, ettei se sitä ole.
Koen, että meidän ammattiyhdistysliikkeenä tulee olla tiedon lisääjänä myös mikroyritysten arkeen koskien työllistämistä ja alati yleistyvää palkka- sekä yrittäjätyön yhdistämistä. Me voisimme tarjota tällaisille yrittäjille työkaluja reilusti toimimiseen. Useinkaan pienissä putiikeissa tietoa ei ole ja se johtaa vääriin toimintamalleihin. Seuraan laajasti eri yrittäjäkeskusteluja ja ongelmallisten neuvojen määrä on shokeeraavaa.
Meidän kaikkien, työntekijöiden, yrittäjien, yrittäjäjärjestöjen ja ammattiliittokentän pitäisi tässä asiassa kyetä tekemään enemmän yhteistyötä ja ajaa eheämpää ja mahdollistavampaa työelämää. Ei ihmisten työurat samoissa työpaikoissa ole enää samanlaisia kuin ennen, vaan työn sirpaleisuus on jo kaikkialla realiteetti. Tämän me luovilla aloilla olemme tunnistaneet jo hyvin pitkään, mutta muille aloille tämä ilmiö on tullut hitaammin. On syytä kysyä, voiko ja edes kannattaako sitä kehitystä yrittää pysäyttää, vaan olisiko parempi ajaa eheämpää työelämää mahdollistaen erilaiset työn tekemisen muodot entistä joustavammin.
Meillä on maassamme jo pitkään näkynyt eri aloilla yrittäjyys myös pakon sanelemana. Se saattaa koskettaa ketä tahansa meistä jossain kohtaa. Tietämättömyys heikentää kaikkien meidän asemaa.
