Siirry suoraan sisältöön

Oletko kiinnostunut tekemään vuokratyötä? Lue, mitä se tarkoittaa

Vuokratyö sopii esimerkiksi rutiineja ja pysyvyyttä kaihtavalle työntekijälle, joka omaksuu nopeasti uusia työtehtäviä.

Nuori mies läppäri kädessään.

Mitä vuokratyö tarkoittaa?

 
Vuokratyö on työtä, jossa työnantaja eli henkilöstövuokrausyritys antaa oman työntekijänsä toisen yrityksen käyttöön. Näin vuokratyöläisellä ei ole työsopimusta yritykseen, jossa hän työskentelee, mutta työtä kuitenkin johdetaan työskentelypaikassa. Siellä työntekijällä on omat esimiehensä ja työyhteisönsä, joiden kanssa hän tekee työtä päivittäin. Työsuhde-edut, työterveyshuolto ja palkanmaksu kuuluvat kuitenkin henkilöstövuokrausyrityksen hoidettavaksi.
 
Yritykselle vuokratyö on vaihtoehto esimerkiksi sairaus- tai kesälomien aikana. Sen avulla on mahdollista saada nopealla varoitusajalla lisätyövoimaa, jos työvoimaa ei ole muutoin nopeasti saatavilla.
 
Työntekijät yleensä taas tekevät vuokratyötä silloin, kun vapaat työajat ja omien ehtojen mukaan työskentely on heille tärkeää. Vuokratyö voi sopia hyvin esimerkiksi opintojen ohessa työskentelyyn.
 
Vuokratyön luonne on usein määräaikainen. Pelkästään se, että työtä tehdään vuokratyönä ei ole kuitenkaan laillinen määräaikaisuuden peruste, vaan vakituinen työsuhde on pääsääntö myös vuokratyössä. Määräaikaisuudelle on peruste vain, jos henkilöstövuokrausyrityksellä on aidosti tarjolla työtä vain määräajaksi. Monesti vuokratyössä käytetään myös nollatuntisopimuksia, eli työtä on tarjolla vaihtelevasti.
 

Mitkä ovat vuokratyön hyvät puolet?

 
Usein henkilöstövuokrausyrityksillä voi olla tarjolla työtä joustavasti. Työntekijä voi työskennellä silloin, kun itselle sopii ja poissa voi olla pitkiäkin aikoja kerrallaan. Jos nauttii rutiinittomasta elämästä ja haluaa esimerkiksi välillä painaa pitkää päivää ja välillä olla pitkällä vapaalla, vuokratyö on hyvä valinta.
 
Joillekin myös jatkuva vaihtelu tuo lisäarvoa työhön: se, että säännöllisesti vastassa on uusi työyhteisö ja yritys, voi tehdä työn tekemisestä kiinnostavaa. Hyvälle työntekijälle vuokratyö voi myös olla mahdollisuus vakituisempaan paikkaan, sillä toisinaan käyttäjäyritys palkkaa tekijän myöhemmin suoraan omille palkkalistoilleen.
 

Entä vuokratyön huonot puolet?

 
Vaikka vakituinen työsuhde on pääsääntö vuokratyössäkin, voi vuokratyötä usein olla tarjolla ns. nollatuntisopimuksella eli vaihtelevan työajan sopimuksella tai määräaikaisella sopimuksella. Tällöin toimeentulosta tai työsuhteen jatkumisesta voi olla epävarmuutta.
 

Mitä minun pitäisi muistaa, jos olen kiinnostunut tekemään vuokratyötä?

 
Huolehdi, että työsopimus on tehty kirjallisesti ja että kummallekin osapuolelle on selvää, mistä asioista on sovittu. Esimerkiksi mikä on työsuhteen kesto, paljonko työtunteja työnantaja on velvollinen tarjoamaan, paljonko työtunteja työntekijä on velvollinen tekemään ja miten työsuhde tulevaisuudessa päättyy. Jos solmii määräaikaisen työsopimuksen, kannattaa muistaa, että sitä ei voi pääsääntöisesti irtisanoa kesken sopimuskauden. Niinpä voi olla fiksua neuvotella määräaikaiseen työsopimukseensa irtisanomismahdollisuus.
 
Palkanmaksua varten kannattaa itse seurata omia työtuntejaan ja kirjata ylös, mitä on tehty ja milloin. Näin mahdolliset palkkasaatavat on helppo tarkastaa palkkalaskelmasta. Myös lomien kertymisestä kannattaa olla tarkkana.
 
Riittävä perehdytys on työn laadun takaamiseksi äärimmäisen tärkeää myös vuokratyötä tekevälle, jotta työt jatkuvat myös tulevaisuudessa. Siksi hyvää perehdytystä kannattaa vaatia niin käyttäjäyritykseltä kuin työvoimaa vuokraavaltakin yritykseltä.
 

Millaista työtä yleensä tehdään vuokratyönä?

 
Esimerkiksi ruoka- ja siivouspalvelut ja vanhustenpalvelu ovat aloja, joilla vuokratyötä on usein tarjolla. Vuokratyö on yleistä myös toimistotyössä. Erton henkilöstöpalvelualan työehtosopimuksessa määrätään vuokratoimihenkilöiden työehdoista silloin, kun he työskentelevät toimisto-, taloushallinto- ja ICT-alan töissä.

Jaa artikkeli:

Tutustu muihin artikkeleihin