Mainosalan parhaat vuodet

Teksti: Anna Korpi-Kyyny | Kuvat: Björn Ekmanin arkistosta

Miten yhdistyksemme toiminta ja työelämä ovat kehittyneet vuosien varrella? Sitä muistelevat kolme entistä ja nykyistä yhdistysaktiivia: Kaarina Pehkonen, Björn Ekman ja Leo Mustonen. Tässä artikkelissa muistelee  Björn Ekman, Leon artikkeli julkaistaan 30.1. ja Kaarina artikkelin löydät täältä >

Björn Ekman teki uransa art directorina ja oli mukana silloisen MaMa ry:n hallituksessa. Hän harmittelee, ettei mainosalan ammattilaisia saatu enemmän jäseniksi. 

Opiskelin 1960–70-luvulla Ateneumissa yleistä linjaa ja graafista suunnittelua, ja vuonna 1971 menin töihin ensimmäiseen mainostoimistoon. Urani aikana olen työskennellyt yhteensä seitsemässä eri toimistossa art directorina.

Piirtäminen oli intohimoni ja ajattelin, että ryhdyn vapaaksi taiteilijaksi. Suvussani oli jo taiteilijoita ja enoni sanoi, että niitä ei tarvita sukuun lisää, että mene töihin mainostoimistoon. Siihen sitten tähtäsin ja se toteutui, ammatinvalinta oli siis helppoa.

Ennen mainostoimistouraani olin ollut kirjapainossa offset-apulaisena. Siihen aikaan painotekniikan tunteminen oli mainostoimistossa tärkeä etu.

Mainostoimistossa työskentely oli tosi hauskaa. Ensimmäisessä työpaikassani meitä oli vain kolme työntekijää. Työpäivät saattoivat olla 10–12-tuntisia ja alkoholiakin käytettiin työajalla. Tunnelma oli leppoisa, vaikka töitä tehtiin paljon eikä kukaan saanut potkuja. Kaikki olivat ammattitaitoisia ja henki oli hyvä. Olimme yhtä perhettä. Vietimme paljon aikaa yhdessä kollegojen kanssa eri toimistoista, mutta emme laverrelleet töistämme. 

Vaikka työtahti oli ripeä, töiden valmistuminen otti aikansa. Printtimainoksen vedoksia odoteltiin viikko ja sen ilmestymistä vielä toinen viikko. Tv-filmiä taas tehtiin puoli vuotta ja budjetit olivat suuria.

Kun tietokoneet tulivat, työnteko muuttui – kaikki valmistui heti. Oli vuosi 1988 ja Apple kolahti minuun. Olin lumoutunut, vaikka grafiikan teko oli hyvin alkeellista. Siihen aikaan oli jo Pagemaker eli nykyinen InDesign, Illustrator ja Photoshop. Pystyin luomaan jo silloin hyvin vaativia töitä ja typografiaa tietokoneella. Se mullisti työn ja olin asiassa aika edelläkävijä. Luennoin aiheesta Ateneumissa ja koulutin kollegoja Grafian kautta. 

Tietokone oli minulle sellainen ässä hihassa, että en voinut saada kenkää. Näin, että se oli tulevaisuus. Vanhemmat kollegat, jotka eivät suostuneet siirtymään tietokoneen käyttöön pääsivät nopeasti eläkeputkeen. Vieläkin käytän paljon Photoshopia, kun teen omaksi ilokseni jotain.

Lama-aikaan 1990-luvulla jyvät ja akanat eroteltiin toisistaan. Mainostajat supistivat budjettejaan ja työt vähenivät. Kilpailu oli kovaa. Palkka ei enää noussut – toisin kuin sitä ennen.

Kun MaMa ry perustettiin 1970-luvulla, kuulin siitä, mutta ei minua voinut vähempää kiinnostaa asia silloin. En tajunnut ay-liikkeen merkitystä, koska kaikilla meni hyvin. 

1990-luvulla ryhdyin työsuojeluvaltuutetuksi ja sain koulutusta aiheesta. Olin mukana yt-neuvotteluissa työntekijöiden edustajana ja se oli ihan toivotonta. Yrityksen johto oli päättänyt jo valmiiksi, kuka sai kenkää. Mainostoimistossa ainoa keino säästää oli ihmisten palkat, sillä ne kattoivat 90 prosenttia kustannuksista.

Luottamusmiespestin kautta ymmärsin, mitä hyötyä ammattiyhdistyksestä oli ja liityin jäseneksi. Saman tien päädyin MaMan hallitukseenkin.

Mainosalalla ongelmana oli silloin – ja on ehkä yhä – että kaikki kuvittelivat olevansa niin taitavia, että pärjäävät ilman ammattiliiton tuomaa turvaa. Heillä on vaikutusvaltaa ja hyvä itsetunto.

Harmittaa, että me emme onnistuneet selkeästi kertomaan, miksi kannattaisi liittyä jäseneksi. Emme saaneet tarpeeksi kollegoita vakuutettua jäsenyyden eduista. Lisäksi ay-liikkeeseen suhtauduttiin mainosalalla penseästi. Moni pelkäsi saavansa kommunistin leiman, jos liittyi ammattiyhdistykseen.

Kun sitten kollegoita jäi työttömäksi, monet perustivat yhden miehen yrityksiä. Ilman ammattiyhdistyksen turvaa monella ei ollut muuta mahdollisuutta. Oma ymmärrykseni ammattiliiton merkityksestä kasvoi joka päivä.  ■