Erto selvitellyt jälleen Stean avustusten ehtoja
Erto on viime vuodesta alkaen selvitellyt Stean rahoitukseen liittyviä ongelmia hyvässä yhteistyössä työnantajaliitto Hali ry:n kanssa. Lue tärkeimmät linjaukset.
Erto on viime vuodesta alkaen selvitellyt Stean rahoitukseen liittyviä ongelmia hyvässä yhteistyössä työnantajaliitto Hali ry:n kanssa. Lue tärkeimmät linjaukset.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaiseman selvityksen mukaan eläinlääkärimarkkinoiden keskittyminen kahdelle pääomasijoittajavetoiselle ketjulle on johtanut hintojen nousuun. Erton palkkakyselyn mukaan markkinajohtajuus on lisäksi heikentänyt alan palkkakehitystä.
Valtion tukien leikkaaminen iskee järjestökenttään kuin ydinpommi. Erto pelkää Stean tukileikkausten johtavan vuoden 2025 aikana jopa yli 1000 työntekijän vähentämiseen sosiaalialan järjestöissä.
Kokoamme tähän artikkeliin tärkeimmät päivitykset taloushallintoalan työehtosopimusneuvotteluista.
Eri alojen kyselyiden tulokset auttavat meitä tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa sekä palkkasuositusten päivittämisessä.
Erto osallistui Tampereen yliopiston Työuupumuksen alkulähteillä -tutkimushankkeeseen. jossa todettiin, että Erton jäsenistöllä oli hieman enemmän kokonaistyöuupumusta kuin muilla tutkimukseen osallistuneilla.
Keskusjärjestömme STTK:n aluetoimikuntien jäsenet kaudelle 2025-2026 valitaan nyt syksyllä.
Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.
Kaupan liitto ja Toimihenkilöliitto Erto toteuttivat yhteistyössä kyselyn, jolla selvitettiin optikoiden työaikaa, työaikajärjestelyitä sekä työssäjaksamiseen liittyviä asioita.
Tehy, SuPer ja Erto ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen järjestöjen ja Hyvinvointiala Hali ry:n työriitaan yksityisellä terveyspalvelualalla. Tälle viikolle ilmoitetut lakot kuvantamisessa ja laboratoriossa tehtävässä työssä peruuntuvat.
Voit tällä sivulla tutustua terveyspalvelualan työehtosopimuksen ajankohtaiseen neuvottelutilanteeseen.
Valtakunnansovittelija on myöhään perjantai-iltana 7.6.2024 antanut sovintoehdotuksen Tehyn, SuPerin, Erton ja Hyvinvointiala Hali ry:n työriitaan yksityisellä terveyspalvelualalla. Järjestöjen hallinnot käsittelevät ehdotusta.
Ammattijärjestöt Tehy, SuPer ja Erto eli Sote ry antaa uusia lakkovaroituksia.
Kannattaa muistaa, että perhevapaalla, sairauslomalla ja opintovapaalla ansaitaan myös lomaa.
Ammattijärjestöt Tehy, SuPer ja Erto eli Sote ry on tänään 15.5. antanut kaksi uutta lakkovaroitusta.
Yksityisen terveyspalvelualan henkilöstöä edustavat ammattijärjestöt Tehy, Super ja Erto eli Sote ry on antanut tänään uuden lakkovaroituksen, joka kohdistuu laboratoriossa tehtävään työhön keskiviikkona 29.5.2024 klo 00.01-23.59.
Ammattijärjestöt Tehy, SuPer ja Erto eli Sote ry on antanut lakkovaroituksen Mehiläisen, Terveystalon, Pihlajalinnan ja Synlabin kuvantamisessa tehtävään työhön. Lakko kestää yhden vuorokauden tiistaina 28.5.2024 klo 00.01–23.59 välisenä aikana.
Maksuton Kesäduunari-info opastaa touko–elokuussa kesätyöntekijöitä.
Toimihenkilöliitto Erto kiittää kehysriihen päätöstä laajentaa optometristien toimivaltuuksia. 1960-luvulta peräisin olevan vanhentuneen pykälän kumoamisella silmäterveyden hoitojonot lyhenevät, asiakkaiden kustannukset laskevat, palvelu paranee erityisesti harvaan asutuilla alueilla ja julkinen talous säästää kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.
Jos olet estynyt tekemästä omaa työtäsi toisten työntekijöiden lakon vuoksi, sinulla on oikeus saada palkka enintään seitsemältä päivältä.
Kesäkuukausina ehdotonta ykkössijaa lakitiimimme neuvonnassa pitävät vuosilomaa koskevat kysymykset. Vuosilomalain tulkinta koetaan monesti vaikeaksi erityisesti vuosilomapalkan osalta.
Erton lakkoaloina on aiemmin ilmoitetun mukaisesti taloushallintoala, sosiaalialan järjestöt ja optinen ala.
Kehuttu ja maksuton Mielen päällä -valmennus auttaa, jos tunnet töissäsi liiallista kuormitusta tai stressiä. Valmennus tarjoaa tietoa, keskustelua ja työkaluja omaan mielen hoitamiseen. Tule mukaan!
Erton lakkoaloiksi 21.–22.3. taloushallinto, sosiaalialan järjestöt ja optinen ala.
Löydät alta vastauksia yleisimpiin kysymyksiin sosiaalialan järjestöjä, taloushallintoalaa ja optikoita koskevaan lakkoon liittyen.
Työmarkkinoille tarvitaan välirauha ja aidot neuvottelut. Työmarkkinoiden rauhattomuuden jatkuessa 85 prosenttia mielipiteensä ilmoittaneista Erton jäsenistä tukisi liiton osallistumista uusiin poliittisiin lakkoihin, ilmenee viime viikolla tehdystä jäsenkyselystä.
Erto maksaa jäsenilleen lakkoavustusta lakon aiheuttamasta ansionmenetyksestä siitä riippumatta, onko lakko Erton vai jonkin muun liiton sopimusalallaan toteuttama lakko.
Toimihenkilöliitto Erto on tänään ilmoittanut lakoista 1.-2.2.2024 autoliikennealoille, huolinta-alalle ja sosiaalialan järjestöihin. Lakkoon ilmoitetuilla sopimusaloilla työskentelee noin 12 000 toimihenkilöä.
Löydät alta vastauksia yleisimpiin kysymyksiin sosiaalialan järjestöjä koskevaan lakkoon liittyen.
Löydät alta vastauksia yleisimpiin kysymyksiin autoliikenne- ja huolinta-alojen lakkoon liittyen.
Keskusjärjestöt STTK ja SAK järjestävät to 1.2. klo 12–14 STOP nyt! -mielenosoituksen hallituksen työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia vastaan.
Avainta ry:n työehtosopimuksen optiovuoden 1.5.2024–30.4.2025 palkankorotuksista saavutettiin neuvottelutulos 21.11.2023.
Yleinen palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Henkilöstöalan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Logistiikka-alan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Terveyspalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Yksityisen sosiaalipalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2023. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Toimihenkilöliitto Erto liittyy logistiikan osalta 14.12. järjestettäviin poliittisiin työtaisteluihin reilumman yhteiskunnan puolesta.
Lakitiimimme kasasi yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia liittyen 14.12.2023 työtaisteluun.
Silmäterveydessä on helposti saatavissa säästöjä, lyhyempiä hoitojonoja, parempia palveluja ja valinnanvapautta.
Ilta pilalla -revyy 2.12.2023 kello 19.00 Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä, Linnanmäki (Tivolikuja 1), Helsinki.
InDesignin kurssilla käydään läpi keskeisimmät työkalut ja tekniikat painotuotetta valmisteltaessa.
Tutkimme vuosittain edustamiemme alojen palkka- ja työehtojen kehitystä ja tasoa kyselytutkimuksilla. Vastaa 31.10. mennessä!
“Suomesta ollaan luomassa Pohjoismaiden palkansaajavihamielisintä yhteiskuntaa”, sanoo Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.
Tutkimme vuosittain edustamiemme alojen palkka- ja työehtojen kehitystä ja tasoa kyselytutkimuksilla. Katso alasi kyselylinkki ja vastaa 31.10. mennessä!
Ystea ry:n syyskokous pidetään la 18.11.2023 Lappeenrannassa. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet.
Molempien työttömyyskassojen eAsioinnit ovat sulautumisen takia poissa käytöstä parin viikon ajan vuodenvaihteessa.
Osallistu tutkimukseen hybridin työn tuottavuudesta ja vaikuttaa uudenlaisen työelämän kehittämiseen!
Tänä vuonna haluamme muistaa pyöreitä täyttävää jäsentä maksamalla omavastuun osuuden syyskokoukseen.
Kesällä 2023 Ystea tukee jäseniään kymmenellä eurolla erilaisiin tapahtumiin osallistumisessa.
Digmaritin 50-vuotisjuhlia vietettiin lauantaina 6.5.2023 Tampereen G Live Labissa keväisen kepeissä tunnelmissa.
Parasta työvalmentajan työssä on, kun näkee valmentautujien innon ja hymyn.
Erton muutto uusiin tiloihin oli ponnistus, johon tarvittiin osaamista ja panosta eri puolilta Erton yhteisöä.
Yksityisen sosiaalipalvelualan koko kevään jatkuneissa neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos 8.6.2023.
Yksityisen sosiaalipalvelualan koko kevään jatkuneissa neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos 8.6.2023 ja neuvottelutulos on nyt hyväksytty sopijapuolten hallinnoissa. Tulevat palkankorotukset ovat tiettävästi alan historian suurimmat.
Toimihenkilöliitto Erto ja muut työntekijäliitot ovat yhdessä työnantajaliitto HALI ry:n kanssa saavuttaneet neuvottelutuloksen yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen uudistamisesta.
Optikko Riitta Korhosen ja myyjä Netta Ohtosen tiimityötä Joensuulaisessa optikkoliikkeessä kuvaa sanaton luottamus ja samanlainen huumorintaju.
Luottamusmies Mari Pyykkö: ”Minulle on tärkeää, että kaikkia kohdeltaisiin työelämässä samanarvoisesti.”
Toimihenkilöliitto Erto ja Sote ry ovat antaneet uusia lakkovaroituksia ja julistaneet muita työtaistelutoimia yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos 8.6., jolloin hakusaarto ja keikkailukielto päättyivät välittömästi.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos 8.6. Ilmoitetut lakot peruuntuvat sen jälkeen, kun neuvottelutulos on hyväksytty liittojen hallinnoissa.
Voit tällä sivulla tutustua yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen ajankohtaiseen neuvottelutilanteeseen.
Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa ei tänäänkään saavutettu sovintoa, joten alalle aiemmin ilmoitetut lakot alkavat huomenna 31.5. tietyissä varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun kohteissa sekä torstaina 1.6. tietyissä palveluasumisen kohteissa.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos 8.6., jolloin hakusaarto ja keikkailukielto päättyivät välittömästi.
Mestarin ja aloittelijan ero on, että mestari on epäonnistunut useammin kuin aloittelija on edes yrittänyt. Tässä viisi vinkkiä mokailuun.
Riittävä lepo, säännölliset ruokailut ja työvuorojen yhteinen suunnittelu ovat parhaat lääkkeet, joiden avulla jaksaa tehdä epäsäännöllistä vuorotyötä.
Sote ry eli Erto, SuPer ja Tehy sekä HALI ry ovat päässeet sopuun terveyspalvelualan palkankorotuksista vuodelle 2023.
Erto ja Sote ry ilmoittivat tänään uusista lakoista yksityisen palveluasumisen yksiköihin.
Toimihenkilöliitto Erto on antanut uusia lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakot koskevat 41 varhaiskasvatusalan yritystä ja 21 lastensuojelun yksikköä Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa.
Mikä olisi parempi syy tutustua uuteen tapahtumakalenteriimme kuin legendaariset Erton Kesäpäivät.
Erto on kokenut ison muodonmuutoksen, kun eri palvelukanavamme uudistuivat viime viikolla.
Uusi nimi ja ilme julkaistiin ammattiyhdistyksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi.
Huiput Creative Festival tuo 16.5. Clarion Hotel Helsinkiin luovan suunnittelun mielenkiintoisimmat kansainväliset nimet!
Taloushallinnon ammattilainen: Voit saada hyvitystä kesäajan vapaa-ajan huvituksistasi.
Toimihenkilöliitto Erto on antanut lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Toimihenkilöliitto Erto, SuPer ja Tehy ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon kaikille yksityisen sosiaalipalvelualan työpaikoille. Kielto alkaa 2.5.2023 klo 13.00 ja päättyy 16.5.2023 klo 13.00.
SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen Kesäduunari-info avataan tänään 2. toukokuuta.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina tänään perjantaina 28.4.2023.
Toimihenkilöliitto Erton palkkakyselyn tulosten perusteella pieneläinhoitoalan keskittyminen on johtanut alan ansiotason heikkenemiseen.
Markkinointi- ja viestintäala kuuluu niiden alojen joukkoon, joilla työskentelee ilman työehtosopimusturvaa yli 300 000 palkansaajaa.
Erto on julkaissut yhdessä jäsenyhdistyksensä Erityistoimihenkilöt ET ry:n kanssa uudistetun vähimmäispalkkasuosituksen yksityisille liikunta-aloille.
Toimihenkilöliitto Erto on tänään uusinut yleisen linjan mukaisesti Toimistotyön palkkasuosituksen ajalle 1.5.2023–31.4.2025.
Yleistä runkosopimusta koskeva neuvottelutulos syntyi 4.4.2023 ja osapuolet ovat sen hallinnoissaan hyväksyneet.
Huolinta-alan toimihenkilöitä koskeva uusi työehtosopimus hyväksyttiin 4.4. päättyneessä jäsenäänestyksessä selkein lukemin. Kiitämme kaikkia äänestäneitä.
Huolinta-alan toimihenkilöiden työehtosopimuksesta saavutettiin perjantaina 31.3.2023 neuvottelutulos.
Erto ja työnantajia edustava Kaupan liitto ry ovat hyväksyneet hallinnoissaan Optikoiden työehtosopimuksen 1.4.2023–31.3.2025 väliseksi ajaksi.
Autoliikennealojen toimihenkilöitä koskeva uusi työehtosopimus hyväksyttiin 15.3. päättyneessä jäsenäänestyksessä selkein lukemin. Kiitämme kaikkia äänestäneitä.
Toimihenkilöliitto Erto ja työnantajia edustava Hyvinvointialat HALI ry ovat tänään hyväksyneet neuvottelutuloksen Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimukseksi 1.5.2023 – 30.4.2025 väliseksi ajaksi.
Toimihenkilöliitto Erto ja työnantajia edustava Henkilöstöala HELA ry ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen Henkilöstöalan työehtosopimukseksi 28.2.2025 päättyväksi sopimuskaudeksi.
Toimihenkilöliitto Erto ja Henkilöstöala HELA ry ovat tänään saavuttaneet neuvottelutuloksen henkilöstöalan työehtosopimuksen uudistamiseksi 10.3.2023 lukien.
Toimihenkilöliitto Erto ja Hyvinvointiala HALI ry ovat tänään saavuttaneet neuvottelutuloksen sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen uudistamiseksi 1.5.2023 lukien.
Autoliikennealojen toimihenkilöiden osalta on saatu neuvottelutulos kaksivuotisesta työehtosopimuksesta.
Kokosimme parhaat vinkit, joilla voit onnistua kesätyön haussa.
Neuvottelut huolinta-alan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen uudistamiseksi aloitettiin eilen torstaina 2.3. Toimihenkilöliitto Erton ja Palvelualojen työnantajat Palta ry:n välillä.
Autoliikenteen toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen ns. optiovuoden palkankorotusratkaisusta neuvoteltiin eilen torstaina 2.3.2023 Toimihenkilöliitto Erton ja Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT:n välillä.
Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen on asetettu ehdolle tämän kevään eduskuntavaaleissa. Tästä johtuen puheenjohtaja on pääsääntöisesti poissa töistä 13.3.–2.4.2023 välisenä aikana.
Voit tällä sivulla tutustua terveyspalvelualan työehtosopimuksen ajankohtaiseen neuvottelutilanteeseen.
Neuvottelut henkilöstöpalvelualan työehtosopimuksen uusimisesta 28.2.2023 päättyvän sopimuskauden jälkeen alkoivat.
Erityisalojen Toimihenkilöiden Työttömyyskassa ETTK sulautuu Koko-kassaan 1.1.2024. Toimihenkilöliitto Erton jäsenistä valtaosa kuuluu ETTK-kassaan.
Toimihenkilöliitto Erton jäsenet hyväksyivät tänään jäsenäänestyksessä murskaluvuin sopimusratkaisun, joka peruuttaa taloushallintoalan lakot ja saldojen kerryttämiskiellon.
Toimihenkilöliitto Erto, Ammattiliitto Pro ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat hetki sitten saavuttaneet neuvottelutuloksen Taloushallintoalan työehtosopimuksesta.
Taloushallinnon valtakunnallisen työehtosopimuksen neuvottelut etenevät edelleen nihkeästi.
Erton edustajisto valitsi lauantaina 4.2.2023 Juri Aaltosen (OTL) jatkamaan Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtajana kaudelle 2023-2025. Aaltonen on toiminut Erton puheenjohtajana vuodesta 2011.
Toimihenkilöliitto Erto on eilen ja tänään aloittanut Autoliikennealojen toimihenkilöiden ja Huolinnan toimihenkilöiden työehtosopimusten palkankorotusneuvottelut.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet lakosta taloushallintoalalle 10.2.–13.2.2023.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet lakosta taloushallintoalalle 10.2.–13.2.2023.
Erto ja Pro ottavat käyttöön liukumasaldojen kerryttämiskiellon taloushallintoalalle keskiviikosta 25.1. klo 00.01 alkavista työvuoroista alkaen.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet liukumasaldojen kerryttämiskiellosta taloushallintoalan yrityksiin keskiviikosta 25.1.2023 lukien. Liukumakiellon aikana voidaan tehdä ylitöitä, jos niistä maksetaan korotettua ylityöpalkkaa.
Eläintenhoitoalan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Terveyspalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Yksityisen sosiaalipalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Taloushallintoalan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Sosiaalialan järjestöjen palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Markkinoinnin ja luovien alojen palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Henkilöstöpalvelualan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Logistiikan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Optisen alan palkkakysely toteutettiin syksyllä 2022. Vastaukset on nyt analysoitu. Lue tärkeimmät huomiomme kyselyn tuloksista.
Taloushallintoalan valtakunnalliset työehtoneuvottelut jatkuivat tänään erittäin kankeasti. Neuvottelut uhkaavat kriisiytyä.
Neuvottelut taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen jatkamisesta alkoivat tänään.
Sote ry:n (SuPer, Tehy ja Erto) ja Avaintyönantajat Avainta ry:n hyväksyivät neuvottelutuloksen 2. joulukuuta.
Uralla voi edetä muuallekin kuin pomon paikalle. Nämä vinkit vievät sinua haluamaasi suuntaan.
Työsopimusta tehdessäsi sinun kannattaa kiinnittää huomiota ainakin muutamiin asioihin. Näin varmistat itsellesi oikeudenmukaiset työsuhteen ehdot.
Taloushallinnon ammattilaisten keskipalkka on edelleen suomalaisen keskipalkan alapuolella. Miten palkkatasa-arvo toteutuu alalla?
Jäsen vei oikeusturvamme avulla irtisanomisasiansa työtuomioistuimeen. Irtisanominen todettiin laittomaksi. Jäsen sai korvaukseksi seitsemän kuukauden palkan.
Tekniikan akateemisten toiminnanjohtaja Jari Jokinen on valittu TP:n hallituksen puheenjohtajaksi kaudelle 2023–2024. Hallituksen varapuheenjohtajiksi 8.12.2022 järjestetty syyskokous nimesi Juri Aaltosen Ertosta ja Petri Vanhalan Paperiliitosta. TP:n puheenjohtaja valitaan vuorotellen eri palkansaajakeskusjärjestöjä edustavista jäsenliitoista. Tehtävä on sivutoiminen.
Irtisanomisaika on aika, joka työntekijän on työskenneltävä sen jälkeen, kun hänet on sanottu irti tai hän on itse eronnut työstään.
Sote ry:n (Super, Tehy ja Erto) ja Avaintyönantajat Avainta ry:n välisiin pitkään jatkuneisiin työehtosopimusneuvotteluihin saatiin ratkaisu, kun osapuolet hyväksyivät neuvottelutuloksen 2. joulukuuta. Neuvottelutuloksen myötä Sote ry liittyy Avainta ry:n ja muiden järjestöjen aiemmin kesäkuussa tekemään Avaintes:n sopimusratkaisuun. Tämän lisäksi Sote ry on neuvotellut omaan sopimusratkaisuunsa sisältyvistä lisämääräyksistä erillisessä Avaintan Sote-tessissä.
Taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen neuvottelut vuoden 2023 palkankorotuksista päättyivät tuloksettomina 11.11.2022.
Edustajistomme päätti 26.11.2022 alentaa jäsenmaksua niin että se on 1,25 % bruttotuloista (enintään 44 ja vähintään 10 euroa kuukaudessa) vuonna 2023.
Sote ry:n ja Avainta ry:n työehtosopimusneuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) työehtosopimuksesta saavutettiin 28.11.2022 neuvottelutulos.
Taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen neuvotteluissa ei saavutettu neuvottelutulosta 1.3.2023 toteutettavasta palkankorotuksesta.
Toimihenkilöliitto Erto on tänään esittänyt Palvelutyönantajat Paltalle taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen palkkojen yleiskorotukseksi 1.3.2023 lukien 4,6 prosenttia. Yleiskorotuksen lisäksi Erto esittää 500 euron kertaerää.
Erton muovinen jäsenkortti poistuu käytöstä vuodenvaihteessa. Nykyinen jäsenkortti on voimassa 31.12.2022 asti.
Neuvottelut taloushallintoalan valtakunnallisen työehtosopimuksen palkankorotuksista vuodelle 2023 alkoivat keskiviikkona 19.10.2022.
Suomi on liian pieni maa riitelyyn. Menestyksemme edellyttää avointa ja rakentavaa yhteistyötä. Tavoitteena pitää olla koko kansan menestys ja hyvinvointi. Suomessa on työnantajaliittojen ja joidenkin yritysten nopean voitontavoittelun innossa palattu jo unohdettuun vastakkainasettelun aikaan.
Erto vei käräjäoikeuteen jäsenen irtisanomisasian ja voitti jutun. Jäsen sai kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen, neljän kuukauden irtisanomisajan palkan sekä muita korvauksia ja hyvityksiä.
Työmarkkinat kaipaavat vakautta ja palkansaajat ostovoimaa. Palkansaajien köyhtyminen pitää pysäyttää. Kotimainen kysyntä ja sen mukana työllisyys pitää turvata. Ostovoiman palauttaminen vuoden 2021 tasolle edellyttäisi vuoden 2023 palkankorotuksiksi yli kuutta prosenttia.
Tehyn, Superin ja Erton neuvotteleman Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n työehtosopimuksen neuvottelut ovat takunneet pitkään. Neuvottelujen vauhdittamiseksi järjestöt julistavat YTHS:ää koskevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, joka alkaa tänään 16.8. klo 12.00 ja päättyy 16.9.2022 klo 12.00.
Lomapalkka on yleensä samansuuruinen kuin jos palkallisen loman ajan olisi töissä. Lomapalkan laskentatapa vain vaihtelee työajan ja palkkaustavan mukaan.
Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimusneuvotteluihin saatiin ratkaisu, kun järjestöt hyväksyivät 22. kesäkuuta syntyneen neuvottelutuloksen. Sovitut palkankorotukset ovat yli ns. yleisen linjan ja yli muiden kunta-alan järjestöjen sopiman palkkaraamin ensimmäisen vuoden osalta. Sopimus on kaksivuotinen ja se voidaan tarvittaessa irtisanoa ensimmäisen vuoden jälkeen.
Yksityisen terveyspalvelualan työmarkkinaosapuolet ovat hyväksyneet viime viikolla saavutetun sopimusratkaisun. Työehtosopimuksen sopimuskausi on 1.5.2022–30.4.2024.
Terveyspalvelualan työehtosopimuksessa saavutettiin neuvottelutulos 23.6.2022.
Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksesta on saavutettu neuvottelutulos. Neuvottelutuloksen sisältöä ei avata tai kommentoida julkisesti ennen kuin liittojen hallinnot ovat käsitelleet asiaa. Liittojen hallinnot käsittelevät neuvottelutuloksen ensi viikon aikana.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta on saavutettu neuvottelutulos. Superin, Tehyn ja Erton hallinnot käsittelevät neuvottelutulosta ensi viikolla.
Super, Tehy ja Erto julistavat ylityö- ja vuoronvaihtokiellon yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Se koskee koko sopimusalaa, muun muassa yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelua ja varhaiskasvatusta. Kielto alkaa tiistaina 21.6.2022 klo 12.00. Toimenpiteellä halutaan vauhdittaa neuvotteluja Hyvinvointiala Hali ry:n kanssa, sillä neuvottelut eivät ole edenneet toivotusti. Kielto päättyy perjantaina 1.7.2022 klo 23.59, jonka jälkeen työtaistelutoimia voidaan tarvittaessa jatkaa. Sote ry edustaa selvästi valtaosaa yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijöistä.
Super, Tehy ja Erto eli Sote ry kokoontuu maanantaina ja tiistaina keskustelemaan ja päättämään yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevista työtaistelutoimista. Toteutuessaan toimet koskisivat esimerkiksi yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelua ja varhaiskasvatusta. Toimenpiteitä suunnitellaan vauhdittamaan neuvotteluja Hyvinvointiala Hali ry:n kanssa, sillä neuvottelut eivät ole edenneet toivotusti.
Sekä Erton jäsenet että Ystean ja Erton hallitus ovat hyväksyneet Erton ja Hyvinvointiala Hali ry:n sopiman sosiaalialan järjestöjä koskevan työehtosopimuksen neuvottelutuloksen.
Uusi työnhakumalli tuli voimaan 2.5.2022 lakiuudistuksella. Malli toi muutoksia työttömän työnhakijan velvollisuuksiin ja oikeuksiin.
Hoitajapula on vakava myös yksityisellä hoiva-alalla ja varhaiskasvatuksessa, kertovat ammattiliitot Super, Tehy ja Erto. Liitot selvittivät jäsentensä työhyvinvointia huhti-toukokuussa. Kyselyn mukaan halu vaihtaa alaa on korkea ja jopa kaksi kolmasosaa vastaajista on miettinyt alan vaihtamista kokonaan pois sote-sektorilta tai varhaiskasvatuksesta. Palkankorotukset koetaan tärkeimmäksi alan pito- ja vetovoimatekijäksi.
Erätauko-säätiö on myöntänyt Toimihenkilöliitto Ertolle Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen demokratian vahvistamisesta. Erto osallistui viime vuonna Poikkeusajan dialogit -kokonaisuuteen sekä koulutti omia työntekijöitään dialogien ohjaajiksi.
Työsuhteisen sosiaaliturvasta huolehtii työnantaja. Yrittäjän on vastattava turvastaan aina itse. Mitä itsensä työllistäjän täytyy tietää?
Huolinta-alan jäsenet päättivät 77 % äänienemmistöllä hyväksyä sovittelija Markku Saarikosken torstaina 7.4. tekemän sovintoesityksen. Kaikki alaa uhanneet työtaistelutoimet on peruttu.
Tutustu alla autoliikennealojen toimihenkilöiden työehtosopimuksen keskeiseen sisältöön.
Tutustu huolinta-alan työehtosopimuksen keskeiseen sisältöön.
Erto ja Suomen Optometrian ammattilaiset Soa ry järjestivät jäsenäänestyksen 31.3. syntyneestä neuvottelutuloksesta. Kyselyyn vastasi 419 jäsentä. Jäsenet hyväksyivät tuloksen.
Erton hallitus on 8.4.2022 hyväksynyt Logistiikan toimihenkilöiden autoliikennealoilla työskentelevien jäsenten päätöksen mukaisesti autoliikenteen neuvottelutuloksen.
Huolinta-alaa koskevassa työehtokiistassa on saatu sovintoesitys torstaina 7.4.
Toimihenkilöliitto Erto on tänään 4.4.2022 klo 13 jättänyt Palvelualojen työnantajaliitto Palta ry:lle ja valtakunnansovittelijalle toisen työtaisteluilmoituksen huolinta-alalle. Tänään annetun työtaisteluilmoituksen perusteella pääsiäisen jälkeinen tiistai 19.4. on lakkopäivä. Jo viime viikolla Erto ilmoitti kiirastorstain 14.4. olevan lakkopäivä.
Toimihenkilöliitto Erto on eilen 31.3. saavuttanut neuvottelutuloksen Kaupan liiton kanssa optikoiden työehtosopimuksesta.
Erto ja Palvelualojen työnantajat Palta ry ovat tänään perjantaina vielä yrittäneet löytää ratkaisua huolinta-alan toimihenkilöiden työehtosopimuskiistassa.
Toimihenkilöliitto Erto ry ja Kaupan liitto ovat tänään 30.3.2022 jatkaneet optikoiden työehtosopimusneuvotteluja.
Toimihenkilöliitto Erto on jättänyt keskiviikkona 30.3. klo 13.00 työtaisteluilmoituksen Palvelualojen työnantajat Palta ry:lle ja valtakunnansovittelijalle.
Toimihenkilöliitto Erto ja Autoliikennealojen työnantajaliitto ALT ovat viime perjantain neuvotteluissa saavuttaneet neuvottelutuloksen työehtosopimuksen uudistamiseksi 1.4.2022–31.3.2024 väliseksi ajaksi.
Toimihenkilöliitto Erto ja Palvelutyönantajat Palta ovat neuvotelleet huolinta-alan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen uudistamisesta helmikuun puolivälistä alkaen. Neuvotteluissa ei ole löydetty ratkaisua.
Henkilöstöpalvelualan työehtosopimusta koskeva neuvottelutulos syntyi perjantaina 11.3.2022 ja osapuolet ovat sen hallinnoissaan hyväksyneet.
Toimihenkilöliitto Erto ja Kaupan liitto neuvottelivat 24.3. optikoiden työehtosopimuksesta.
Henkilöstöpalvelualan työehtosopimusta koskeva neuvottelutulos syntyi perjantaina 11.3.2022 ja osapuolet ovat sen hallinnoissaan hyväksyneet.
Yleistä runkosopimusta koskeva neuvottelutulos syntyi perjantaina 11.3.2022 ja osapuolet ovat sen hallinnoissaan hyväksyneet.
Toimihenkilöliitto Erto ja Kaupan liitto jatkoivat työehtosopimusneuvotteluja 21.3.2022 ja 23.3.2022. Maanantaina kävimme jälleen läpi Erton tavoitteita ja yritimme saada niitä eteenpäin. Keskiviikkona aloitimme keskustelun palkankorotuksista ja sopimuskaudesta. Jouduimme kuitenkin keskeyttämään tämänpäiväiset neuvottelut tuloksettomina.
Mietityttävätkö tekijänoikeutesi ja luovan työsi suojaaminen? Apua löytyy digmaritilaisille mentorointipalveluja tarjoavalta lakimieheltä Arttu Ahavalta.
Toimihenkilöliitto Erton hallitus on päättänyt purkaa liiton yhteistyösopimuksen Teboilin kanssa. Ertolla on ollut Teboilin kanssa sopimus, jolla liiton jäsenet saavat alennusta polttoaineista. Teboil on venäläisen öljy-yhtiö Lukoilin tytäryhtiö.
Kattojärjestömme STTK:n ja koko ay-kentän tavoin myös Toimihenkilöliitto Erto tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Pohdimme parhaillaan, miten huomioimme radikaalisti muuttuneen tilanteen omassa toiminnassamme konkreettisesti.
Toimihenkilöliitto Erton hallitus käsittelee viikonloppuna yhteistyösopimuksen purkamista Teboilin kanssa. Ertolla on ollut Teboilin kanssa sopimus, jolla liiton jäsenet saavat alennusta polttoaineista. Teboil on venäläisen öljy-yhtiö Lukoilin tytäryhtiö.
Eläkkeelle jääminen on iso elämänmuutos, johon liittyy paljon järjesteltävää. Asiaa kannattaa alkaa miettiä mieluiten jo 5–10 vuotta ennen eläkeaikaa.
Taloushallintoalaa koskevassa työehtosopimuksessa ajalle 8.2.2022–30.11.2023 on sovittu vuoden 2022 palkankorotuksista seuraavaa.
Toimihenkilöliitto Erto ry ja Kaupan liitto aloittavat neuvottelut optikoiden työehtosopimuksen uudistamiseksi 1.3.2022. Nykyinen työehtosopimus umpeutuu 31.3.2022. Osapuolten tavoitteena on saada neuvottelutulos maaliskuun aikana.
Sovintoesitys taloushallinnon uudeksi työehtosopimukseksi on hyväksytty Toimihenkilöliitto Erton jäsenäänestyksessä selkein luvuin.
Taloushallintoalan 9.–13.2. lakko peruuntuu ja liukumasaldojen kerryttämiskielto päättyy välittömästi.
Taloushallintoalalla työskentelevät Toimihenkilöliitto Erton jäsenet hylkäsivät tänään 3.2. päättyneessä äänestyksessä sovittelijan 2.2. tekemän esityksen taloushallintoalan uudeksi työehtosopimukseksi. Esityksen hylkäämisen puolesta äänesti 98 % jäsenistä. Ääniä annettiin 1060.
Henkilöstöalan valtakunnalliset työehtosopimusneuvottelut jatkuivat maanantaina 31.1.2022.
Yhteistoimintalain uudistus tuli voimaan 1.1.2022. Mutta mikä muuttui vanhaan nähden? Alla muutamia tärkeimpiä lain uudistuksia.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat tänään taloushallintoalan lakosta, joka alkaa keskiviikkona 9.2. klo 0.01 ja päättyy sunnuntaina 13.2. klo 23.59.
Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet lakosta taloushallintoalalle 9.2.–13.2.2022.
Henkilöstöalan valtakunnalliset työehtosopimusneuvottelut alkoivat 19.1. Neuvottelut jatkuvat maanantaina 31.1. Työehtosopimuksen voimassaolo päättyy 28.2.2022.
Toimihenkilöliitto Erto hyväksyi tänään taloushallintoalalla toimivan Accountor-yhtiön työehtosopimuksen neuvottelutuloksen sekä jäsenäänestyksessä että hallituksessaan. Erto on sitoutunut noudattamaan edunvalvonnassaan jäsenten tahtoa.
Accountorin työehtosopimusneuvotteluissa on syntynyt neuvottelutulos tänään 19.1.2022. Neuvottelutulos on parhaillaan jäsenäänestyksessä arvioitavana. Liukumasaldojen kerryttämiskielto päättyy Accountorissa välittömästi.
Toimihenkilöliitto Erto on laajentanut tänään 17.1. alkaneen liukumasaldojen kerryttämiskiellon 19.1. aamusta lukien myös Accountor-yhtiöihin. Toimenpiteellä tuetaan Erton tavoitteita valtakunnallisen taloushallintoalan työehtosopimuksen neuvotteluissa.
Taloushallintoalan työehtosopimusneuvottelut jatkuivat tänään 13.1. Neuvotteluja jatketaan maanantaina 17.1.
Toimihenkilöliitto Erto ja Ammattiliitto Pro ovat tänään ilmoittaneet liukumasaldojen kerryttämiskiellosta taloushallintoalan yrityksiin maanantaista 17.1.2022 lukien. Liukumakiellon aikana voidaan tehdä ylitöitä, jos niistä maksetaan korotettua ylityöpalkkaa.
Alle on koottu muutamia tärkeitä seikkoja, jotka kannattaa huomioida, jos aikoo siirtyä uuden työnantajan palvelukseen.
Mentori kuuntelee, tukee ja haastaa mentoroitavaa etsimään vastauksia työelämää ja uraa koskeviin kysymyksiin, joita tämä ei itse keksi kysyä. Digmaritin jäsenenä pääset mentoroinnissa alkuun tunnin mittaisella, maksuttomalla tapaamisella.
Neuvotteluissa ei edistytty 3.1. lainkaan, mutta sovittiin tapaamisaikoja ensi viikolle. Seuraava neuvottelu pidetään 11.1. Jäsenkyselyssä lähes kaikki olivat tarvittaessa valmiita painostustoimiin. Ne yritetään edelleen välttää.
Toimihenkilöliitto Erto lähetti syksyllä 2021 jäsenilleen palkkakyselyitä, joissa kysyttiin myös etätyön vaikutuksista jaksamiseen sekä työn tuottavuuteen. Kyselyihin vastasi kaikkiaan 2920 henkilöä.
Neuvottelijat tapasivat tiistaina 21.12., mutta neuvotteluissa ei edistytty.
Tässä tehtävässä olet tiiviissä yhteydessä jäseniimme puhelimitse ja sähköpostitse. Lisäksi työsi sisältää sähköisen oppimisympäristön sisältöjen hallinnointia ja tallennusta, jäsenkyselyohjelman hallintaa sekä muita mahdollisia toimistotöitä.
Valtakunnallisen taloushallintoalan työehtosopimuksen neuvotteluja jatkettiin tänään. Neuvottelut etenevät kangerrellen, mutta uusia neuvotteluaikoja sovittiin ensi ja seuraavalle viikolle. Toivomme edelleen, että saavutamme neuvottelutuloksen normaalilla neuvottelumenettelyllä ilman painostustoimia.
Valtakunnallisen taloushallintoalan työehtosopimuksen sopimuskausi päättyi 30.11. Työehtosopimuksen noudattamista jatketaan kuitenkin toistaiseksi. Accountorin sopimus on voimassa 28.2.2022 saakka.
Teollisuuden palkansaajien hallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen Helsingissä 10.11.2021.
Suomen ja Ruotsin työmarkkinamalleissa on paljon yhteistä, suurimmat erot paikallisessa sopimisessa löytyvät julkiselta sektorilta.